Quantcast
Channel: Sininen tupa
Viewing all 401 articles
Browse latest View live

Metsäretkellä

$
0
0

Sunnuntaina oli ihan loistava sää ulkoilla. Kuten myös vähän joka päivä ollut viime aikoina :)  Kävimme pienellä metsäretkellä koko perhe ja mummokin oli mukana. Emme ole syysloman jälkeen koko porukalla käyneetkään. Pojat aina varustautuvat sahan ja vesurin kanssa matkaan ja niillä on aina tosi paljon hommia metsässä. Isä näyttää mihin puihin saa koskea ja mihin ei. Isoihin ei eikä kaikkiin pieniinkään. Tässä on löytynyt hyvä kuiva puu ja on sopivasti sahausasennossakin isoa kiveä vasten. 


Metsäretkellä on tietysti oltava evästä. Polttopuut kuskattiin kotoa peräkontissa. Pitäisi väsätä joku puunpitopaikka nuotiopuita varten, ettei tarvitsisi aina kotoa tuoda kuivia puita.


Palstan läpi menee pieni sähkölinja ja helikopteri oli käynyt ajamassa oksia linjan varren puista. En ihan ole varma touhun järkevyydestä, mutta toisaalta, jos se estää pitkät vaikeat sähkökatkot niin kaipa se sitten... Tässä lähellä oli toissasyksynä metsän lannoitusta helikopterilla ja se meni kyllä tosi pahasti yli hilseen mulla se touhu! Tungettiin kuusen ja männyn oksia oma ja mummon peräkontti täyteen ja tuotiin kotiin lampaalle ja vuohelle kaluttavaksi. Enemmän tykkäävät kuoresta kuin neulasista, vaikka kyllä ne neulasetkin lopulta häviävät parempiin suihin. Saavat noita tietysti muun ruuan ohella. Tänne asti on muuten riittänyt kesällä tehtyjä tupposia, mutta nyt ne loppui. Joka päivä ovat saaneet yhden tai kaksi tupposta eli lehtikerppua. Niissä on ollut koivua, pihlajaa, leppää, pajua ja haapaa. Peräkontissa näkyy myös tuollainen kahvipusseista tehty kassi. Se on täynnä mustikan varpuja kaneille. On siitä metsästä ollut iloa myös noille kotieläimille.


Kävyt keräilin noista oksista pois kun mies haluaa kasvattaa omia kuusen ja männyt taimia. Ihmettelin päivällä, että hiirikö se rapisee keittiössä kunnes tajusin, että nuo kävyt rapisee kun aukeavat kuivuessaan :D 



Kevätmessut 2015

$
0
0

Olin eilen Helsingissä Kevätmessuilla. Olen käynyt siellä joinakin vuosina aiemminkin bussiretkellä ja tykännyt kovasti tapahtumasta. Nyt sain bloggaripassin tapahtumaan ja tottakai se piti hyödyntää. Läksin aamulla kotoa noin 4.20 ja matkustin bussilla Helsinkiin, jossa olin yhdeksän maissa. En ollut oikein ottanut selvää etukäteen kuinka pääsen sujuvimmin Pasilaan, joten hiukan haahuiluksi se meni. Menin bussilla ihan perille asti eli Kamppiin, josta kävelin rautatieasemalle, kun sen tiesin varmaksi, että junalla pääse Pasilaan. Ostin lipun automaatista ja sain lipun seuraavan junaan joka lähti noin puolen minuutin päästä. Ehdin nähdä siitä vain perävalot. Menin toiseen junaan, vaunuun jossa luki, että siinä myydään lippuja. En koskaan ehtinyt lippua ostaa kun olin jo jäämässä pois Pasilassa. Mutta toisaalta, oli minulla maksettu lippu taskussa :D Vähän tuli sellainen maalaishiiri kaupungissa olo. Olin puoli kymmenen maissa messukeskuksessa. Messut aukesivat kymmeneltä, mutta  pääsinkin sisälle vähän aiemmin bloggaripassin saatuani. Oli tosi kiva kun voi jättää takin lehdistötilaan ja istua siellä hetken kahvikupin ääressä. 

Ensimmäisenä kiersin tietysti kaikki siemenkaupat. Voisin tehdä oman postauksen ostoksista myöhemmin. Erityisesti Maatiaisen esittelypisteessä viivyin ja harkitsen kyllä yhdistykseen liittymistä. Itseasiassa harkitsen jopa maatiaisen vapaaehtoistyöhön liittymistä :D Mutta katsotaan.

Aika vähän tulin kuvanneeksi mitään, mutta juttelin aika monien ihmisten kanssa. Ja luulen, että koska olin yksin liikenteessä, tulin jutelleekseni useamman kanssa kuin, jos olisin ollut kaverin kanssa. Kaverin kanssa tulisi enempi höpöteltyä keskenään. Mitään yleisöluentoja en seurannut, olen vähän huono keskittymään sellaisiin. 

Aurinkoenergiasta otin selvää ja luulen, että yhdeltä firmalta pyydämme tarjoustakin myöhemmin. Tosin sillä edellytyksellä, että keksin, mistä siihen otetaan rahat. Mutta siitä myöhemmin, jos asia todella etenee johonkin suuntaan. 

Sähkösavustimia kävin myös katselemassa. Olen niitä katsellut netistä aiemmin, mutta en ole varma hommaanko sellaista. Ehkä teen jonkun tavallisen savustinpöntön pihalle. En tiedä. 

Tämän huussimiehen kanssa juttelin parikin kertaa. Persoonallinen tyyppi, vaikutti ihan mukavalta ja harmittomalta. Olen katsonut hänen putkihuussivideon juutuubista ja minusta se vaikuttaa varsin järkeenkäyvältä systeemiltä. Harmi, että hän päätyi ikäviin otsikoihin. 

Mokkapuun kahvia kävin maistelemassa ja ostin kolme pussia tuliaisiksi. Nicaraguaa on tänään juotu ja kyllä on mieto ja pehmeä kahvi. En ole tumman kahvin ystävä ja tämä maistui kyllä minusta tosi hyvältä. Mieheni kuvaili kahvia lauhkeaksi. 


Muutamia kuvia otin tällaisista hauskoista iglusaunoista.


Ja sohvakankaiden jämäpaloista tehdyistä raheista. Noilla kahdella possulla takarivissä on varsin keväiset tunnelmat :D


Ja nämä hirsirakennukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. 


Kirjakauppiaiden kojuilla vietin aikaani myös ja jotain ostinkin. Huomasin jälkeenpäin, että muutama mielenkiintoinen esittelijä jäi minulta huomaamatta. En osaa kiertää kaikkea niin järjestelmällisesti ja olen huono ottamaan asioista selvää etukäteen. Mutta näin mitä näin ja se mitä en nähnyt ei kai sitten ollut niin tärkeää. Pääasia, että löysin muutamia ihania uusia hyötykasvien siemeniä <3

Kevätkuulumisia

$
0
0
Ihan vaan aattelin kirjoittaa pitkästä aikaa, vaikkei mulla sen kummepaa asiaa olekaan.
Viime viikko meni melko kiireisissä merkeissä. Olin yhden päivän mun varsinaisissa töissä ja neljäpäivää mun uudessa osa-aika työssä. Pääsiäisen pyhäpäivät meni tässä kotona haahuillessa. Tomaatteja koulin muutaman ja siirsin viiriäiset pannuhuoneesta kanikonttoriin. Siellä on jo tarpeeksi lämmintä niille. Pitäisikin laittaa tomaateista kuva, nyt en ole jaksanut kuvailla paljon mitään. Paprikoita ja chilejä, sekä basilikaa on myös ihan hyvin taimella.

Yhtenä päivänä harrastin sellaista kokeellista savustusta. Haaveilin löytäväni edullisen sähkösavustimen tai sitten sellaisen lainaksi joltakin, mutten sitten saanut kumpaakaan. Ostin kuitenkin pussin savustuspuruja kaupasta. Voisi niitä kai itsekin tehdä, mutta siihen en jaksanut perehtyä. Savustusinto liittyi siihen, että meillä oli vielä yksi possun lapa suolavedessä. Olen kauan sitten postannut lihan suolauksesta ja se on kaikkein luetuin juttuni. Viime kesänä meillä oli kesäpossuja. Ne teurastettiin muistaakseni marraskuussa ja silloin tuoreeltaan laitoimme 10 prosenttiseen suolaveteen kinkut ja etujalat (Onko ne lapoja?). Ensimmäinen kinkku tietysti syötiin jouluna ja se oli ihan sopivasti suolainen, vaikka kyllä sitäkin liotin viikon verran puhtaassa vedessä ennen paistoa. Tosin se taisi jäätyä, eikä niinkään liota :D Mutta hyvä siitä sulettuaan tuli. Sitten paistoimme etujalan. Ja joku aika sitten toisen kinkun. Tätä viimeistäkin lapaa liotin ihan jonkun aikaa. Tiesin sen kyllä olevan aika tönkkösuolainen ja halusin siihen savunmakua. Kun sitä savustin en saanut hommattua tai ehtinyt perehtyä sellaisen rakentamiseen päätin vain "marinoida" palasen savulla. Meillä on pihassa sellainen teuvakeitin, jolla keitin kesällä possuille pottuja. Virittelin possun etujalan rautalangalla roikkumaan tyhjään vesisäiliöön. Sen alla roikkui sellainen teräslautanen, joka on tarkoitettu kiukaan yläpuolelle roikkumaan makkaranpaistoa varten. Lihasta tippuva neste ja rasva tippuivat lautaselle eikä savustuspuruihin. Lihan ja lautasen alla vesisäiliön pohjalla oli metallinen vanha kakkuvuoka, johon laitoin savustuspurut ja katajan oksia. Oli hirveän vaikea säätää kantta siten, että purut kytivät, mutta savua pysyi riittävästi sisällä makua antamassa. Jonkun pari tuntia kai "marinoin" ja sitten siirsin lihan uuniin kypsymään ja paistoin normaalisti loppuun. Kuulostaa ehkä omituiselta. Liha kuitenkin maistuu todella herkulliselta, mikä oli tarkoituskin. Suolalihasaavi oli koko talven ulkosaunan pukuhuoneessa. Lihojen päällä oli paino, että ne olivat koko ajan peittyneinä suolaliemeen ja saavin päällä puinen levy kantena. Nyt oli ihan viimeiset hetket ottaa lihat pois suolasta, etteivät pilaantuneet. Jos suolaa lihaa, sitä lientä pitää käydä välillä tarkkailemassa, ettei se ala haista ja pilaantua pinnasta. Tarvittaessa vanhan veden voi kaataa pois ja laittaa uuden raikkaan suolaliemen tilalle. Jos muuten joku osaa neuvoa, mitä tehdä sille käytetylle suolaliuokselle, niin hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Tuntuu aika rajulta tavaralta kaataa suoraan maahan. Jäätähän sillä voisi sulattaa, mutta jäätä ei enää meillä ole. Äidin lapsuudessa ja nuoruudessa lihojen suolavedet annettiin lehmille ja lampaille. Kuulostaa hurjalta, mutta silloin ei kai kaupasta suolakiviä oikein osteltu ja näin saatiin kaikki kierrätettyä. En tiedä keittivätkö liemen ensin. Minä tekisin ehkä niin. Ennen vanhaan keväällä eläimet muutenkin olivat vitamiinien ja hivenaineiden tarpeessa, pitkän talven jäljiltä. Niille valutettiin myös mahlaa ja annettiin kevään ensi nokkosia. Mietin, että suolaveden voisi ehkä keittää niin, että vesi haihtuisi ja pelkkä suola jäisi. Sen voisi käyttää vaikka nahkojen suolaamiseen tai jäätikön sulatukseen. En vain halua ruostuttaa sitä isoa pataani, eikä meillä  ole mitään muutakaan tarpeeksi isoa kattilaa. Ja aika tovin saisi keitellä, että saisi useamman kymmenen litraa vettä haitumaan. Pitää miettiä.

Maanantaina käytiin taas koko perheenä metsässä paistamassa makkaraa. Keräsin samalla reissulla kuusen kuorta parista tuulenkaadosta sillä ajatuksella, että tekisin jotain parkituskokeiluja niillä. Mutta luulen, että se jää taas haaveeksi. On niin paljon, mitä voisi tehdä, mutta oikeasti nämä arjen realiteetit ei ihan aina anna periksi toteuttaa kaikkea. Tosin tiedostan myös sen, että ehtisin enemmän, jos en istuisi niin usein tässä koneella. Tai, jos en lukisi niin paljon.

Messuilta ostetuista siemenistä lupasin kirjoitella, mutta sekään lupaus ei nyt juuri toteudu. Anteeksi vaan. Ja kirjapostauksen voisin myös tehdä taas, sillä messuilta tarttui myös kirjoja mukaan ja yhden arvostelukirjankin olen saanut tänään. Siemenistä puheen ollen... huomasin äsken, että Hyvinvoinnin tavaratalossa on aika iso valikoima luomu siemeniä. Kukkia, yrttejä ja vihanneksia.

Keväinen kuvapläjäys

$
0
0

"Määki haluun kuvaan!"


"Mitä siinä tongitte?"


Taimitarha makkarin nurkassa. Ne ei oikeesti oo ihan noin surkeita kuin kuvassa näyttää. 


"Tänä keväänä minä en sitten haudo." Kuinkas sitten kävikään... 
Lapsen askartelussa yläpuolella lukee "Pyhä Henki Puolustajamme". Kyllä tuollaset orvot munaparat puolustusta tarvitsevatkin. Ja hätäpuhelin on ihan vieressä :D


Tällanen käytetty koppero ostettiin kaniperheelle. Viime kesänä jossain kuvastossa näin samanlaisen. Onneks en tilannut. Melkonen rimpula. Muuten malli on kiva. Pienehkö. En suosittele kanoille.


Lahossa pihapökkelössä on pohjantikka. Kovasti toivomme, että jää pesimään. On ihan keskeisillä paikoilla seurata tilannetta. On se nätti!

Että sellasta tiivistettynä tämä elo tällähetkellä.

Miten elää ilman rahaa- kirja-arvostelu

$
0
0

Bongasin jossain facebook-keskustelussa tämän kirjan ja kiinnostuin siitä, koska olin juuri silloin lukemassa Mark Boylen kirjaa The moneyless man. Boylen kirja kertoo myös rahatta elämisestä. Boyle eleli ilmaiseksi saamassaan asuntovaunussa erään maatilan mailla tekemällä töitä vuokransa vastineeksi, mutta Tomi Astikainen vietti rahatonta elämää matkustelevana kiertolaisena. Boyle kieltäytyi rahan käytön lisäksi myös pääsääntöisesti käyttämästä ilmaisia autokyytejä. Astikainen sen sijaan matkusti jopa lentokoneella Etelä-Amerikkaan. Joissain kohti (esim. juuri lentomatkustus) minua häiritsi se, että elämä ilman rahaa tuntuu ajoittain pummilla elämiseltä negatiivisessa mielessä. Netistä olin lukenut juuri tähän asiaan kriittisesti tarttuneita kirjan lukijoita. Tai liekkö lukeneet vain hesarin jutun kirjasta ja kirjailijasta. Olin tämän takia hiukan negatiivisella ennakkoasenteella lukemassa kirjaa. Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Se on selkeästi jaoteltu lukuihin, joissa keskitytään aina yhteen elämän osa-alueeseen ja joka luku on jaoteltu kolmeen eritasoiseen "vinkkiin" kuinka rahatonta elämää voi toteuttaa. Ensimmäinen on ikään kuin neuvo aloittelijalle, kolmas asiaan täydellisest vihkiytyneelle ja toinen siltä väliltä. Osa vinkeistä oli aika tuttuja, mutta osa antoi aivan uusia näkökulmia rahaan ja kuluttamiseen. 

Kirja herätti ajatuksia. Huomasin esimerkiksi itse suhtautuvani omistamiseen melko voimakkain tuntein. Kuten myös avunpyytämiseen. Minua on suunnattomasti häirinnyt se, että olemme tontin pienuuden vuoksi joutuneet lainaamaan, vuokraamaan ja muuten levittäytymään naapurin puolelle. Koen sen häpeällisenä. Myös avun ja tavaroiden pyytäminen tuntuu tosi kiusalliselta. Toisaalta lainaan ja annan mielelläni apua ja tavaraa naapureille ja ystäville, mutten osaa ajatella, että muut auttaisivat mielellään minua. Olen juurtunut ajatukseen, että pitää pärjätä yksin ja omillaan. Nämä asiat näin uudessa valossa. Kirjassa pohditaan myös työn ja rahan suhdetta. Itse olen ajatellut aiemmin jo, että aikani ei ole rahaa. En esimerkiksi laske, minkä hintaisia vaikkapa itse kasvatetut vihannekset ovat. Paljon kuulee sitä, että kaupasta saa halvemmalla kuin, jos kasvattaa itse ja käyttää kalliin aikansa siihen. Astikainen teki rahattomien vuosiensa aikana myös työtä, mutta ilman rahallista korvausta. Itse suhtaudun vapaaehtoistyöhön suurella rakkaudella. Teen sitä itse ja palkkatyössäni olen myös paljon tekemisissä vapaaehtoistyön kanssa. Jos aika ei ole rahaa, ei työkään ole välttämättä rahaa. Tuotteenkaan ei tarvitse olla rahaa. Myös vaihtotalous on kiinnostava asia. Ja hyvän kiertäminen. Kun teen jotain hyvää muille, se palaa lopulta minulle itselleni tavalla tai toiselle. Olen tämän huomannut omassakin elämässä monen monta kertaa. 

Yksi erityisen häiritsevä kohta kirjassa oli. Sisäinen kukkahattutätini ei pitänyt eräästä sienijutusta. Minusta se oli kirjassa ihan tarpeeton ja jäi asiasta irralliseksi. Se on luvussa, jossa käsitellään ihmissuhteita ja rakkautta. En ihan ymmärtänyt, että haluaako kirjoittaja sanoa, että huumaavan sienen avulla voi kokea täydellistä rakkautta ystävien kanssa vai mitä. En ehkä haluakaan kohdata täydellistä rakkauden tunnetta, jos se on niissä sienissä. Ja olen aika varma, ettei se niissä ole vaan ihan jossain muualla. No se siitä. Se oli kirjan omituisin juttu minusta. Tarpeeton. 

Kirjassa parasta oli ehkäpä kirjoittajan luja usko ihmisen hyvyyteen ja luottamus siihen, että elämä ja universumi kannattaa.  Ilman rahaa voi elää, mutta ilman muita ihmisiä ei. Tarvitsemme toisiamme. 

Ehkä jotain muitakin ajatuksia lukiessa tuli, mutta kun tämä kirjoittaminen jää aina yöhön niin ei nyt ajatus luista enempää.

Tietysti hankin tämän kirjan rahatta arvostelukappaleena :) En aio alkaa rahattomaan elämään. Mutta melko pienillä tuloilla kuitenkin pitää yrittää sitkutella ja monia nuukailu ja rahan käytön välttämiskeinoja on kyllä käytössä. Se on pitkälti ihan tietoinen valinta. 

Tällaiset täydellisen erilailla elävät tyypit on kiinnostavia ja tällaiset kirjat antavat perspektiiviä katsoa asioita eri kantilta, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Tuli jotenkin mieleen, että näitä on kai aina ollut. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä täysin toisin kuin muut. Lainasin pääsiäisen aikaan Frasiscus Assisilaisesta kertovan kirjan ja hän jo 1200-luvulla tunsi samanlaista tarvetta elää ihan ilman varallisuutta, omaisuutta ja rahaa ja auttaen muita. Luonto ja eläimet olivat hänelle tärkeitä myös. Ehkä tällainen kieltäytyminen ja asketismi on myös jokin ihmisen ikiaikainen tarve, joka joillakin yksilöillä on erityisen voimakas. Sellaisen ominaisuuden soisi olevan yleisempi nykyaikana kaiken tämän hulvattoman yltäkylläisyyden keskellä. Riittäisikö hyvää useammalle siten?




Vielä rahattomuudesta - Heidemarie Schwermer

$
0
0
Edellisen postaukseni kommenteissa Rakkautta ja maan antimia blogin Marketta vinkkasi, että telkkarista tulee ohjelma naisesta, joka elää rahatonta elämää. Dokumentti Heidemarie Schwermerista on katsottavissa vielä 28 päivää.

Minulle tuli jotenkin kumma olo tuosta ohjelmasta. Toisaalta ihailtavaa, että hän puhuu vaatimattoman elämän puolesta ja aivan toisenlaisista arvoista kuin mitkä nykyään on pinnalla. Mutta silti minulle tuli vähän sellainen olo, että hän elää muiden siivellä, pummilla. Voi olla, että olen vaan niin luutunut normi elämään, että ajattelen näin. Itse en voisi olla aina pyytämässä ihmisiltä yöpaikkaa ja ruokaa. Kaikki eivät voisi ikinä elää näin. Toisaalta tietysti aina tarvitaan ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita.

Vähän tuli sääli parissa kohtaa ohjelmaa katsessa kun tv-toimittajat tuntuivat vähän pitävän pilkkanaan Heidemarieta. Mutta se tuntui jopa vähän pöyristyttävältä, että hän ystävineen menee kylpylään pyytämään ilmaista sisäänpääsyä tai, että hän lenteli ja autoili pitkin poikin Eurooppaa. Eihän se tavallaan ole rahatonta elämää noin. Jokuhan sen joka tapauksessa maksaa. There is no such thing as a free lunch. Joku maksaa aina.

Jotenkin en tykännyt ohjelmasta. En osaa ihan selittää. Joku siinä tökkäsi. En tiedä johtuuko se siitä, miten ohjelma oli tehty vai johtuiko se päähenkilöstä. Mutta kyllä se ajatuksia herätti.

Pikaisella googlettamisella luulen, että omituinen tunne johtui siitä, miten ohjelma on tehty eikä välttämättä siitä, että päähenkilö olisi jotenkn vastenmielinen.


Kevätsatoa

$
0
0



Tein eilen retken takapihan kasvimaalle. Olin syksyllä jättänyt rivin porkkanaa nostamatta, koska ne olivat tosi pieniä. Ne olivat ilmeisesti kasvaneet vielä kasvimaan nostn jälkeen ja talvehtineet hyvin. Ihan olivat kovia ja rapeita. Muutama pehmennyt ja jokunen mätäkin oli toki joukossa. Oikeastaan nämä olivat siemen penkistä itsestään kylväytyneitä, joita viime kesänä sitten siirtelin toiseen paikkaan, mutta taimet eivät oikein tykänneet siitä ja olivat kitukasvuisia. Mutta eivätpä kuitenkaan menneet hukkaan. Muut juurekset ämpärissä ovat pari pientä palsternakkaa ja kaurajuurta. Palsternakat ja kaurajuuret säilyvät tosi hyvin talven yli maassa. Porkkana oli minulle vähän yllätys. Kaurajuuren lehdetkin voisi syödä salaattina. Porkkana ja palsternakka taas oikeastaan menevät jo pilalle siinä vaiheessa kun lehdet alkavat kasvaa.


Vuohenputkea.


Kaurajuuria jäi vielä maahan odottamaan.


Salaattia, vuohenputkea ja pistaasipähkinäitä. Nam. Muutaman pikkiriikkisen siankärsämön ja voikukan lehdenkin löysin sekaan. Ja poimulehdet olivat jo hiukan isompia.


Tänään töissä eväänä. Palsternakkaa ja kaurajuurta keitin hiukan. Kaurajuuri muuten kannattaa kuoria veden alla tai se mustuu heti pinnasta aivan kuten mustajuurikin. 


Keräsin eilen myös vuorenkilven vanhoja lehtiä. Niistä kuulemma voi keittää piristävää teetä. Tässä ja tässä lisää tietoa aiheesta. Joitakin tämä tee kuulemma huimaa tai teettää jotain muita outoja tuntemuksia. Kannattaa ehkä kokeilla varoen. Olen pessyt ja kuivannut lehdet, mutten vielä käyttänyt. Tuossa jälkimmäisessä linkissä mainitaan, että vuorenkilven lehdet sisältävät arbutiinia. Nuo tummat vähemmän kuin tuoreet. Tiedän, että arbutiini jatkuvasti käytettynä aiheuttaa myrkytyksen. Siksi esim. mustikan lehtiteetä ei voi käyttää jatkuvasti tai siksi sianpuolukan lehtien käytön kanssa pitää olla varovainen vaikka se onkin lääkinnällinen kasvi. Yleisesti luonnonyrtteihin kannattaa suhtautua niin, että ei käytä jatkuvasti samaa, vaan vaihtelee niitä. Monet nimittäin sisältävät lääkinnällisiä aineita. 

Kirja: Villi keittiö, ruokaa luonnosta vuoden ympäri

$
0
0

Toissa viikolla mies ihmetteli, miksi minulle tuli paksu kirje metsäkustannukselta. Yleensä kaikki posti, missä lukee "metsä" on hänen postiaan. Kuoressa oli kirja: Villi keittiö, ruokaa luonnosta vuoden ympäri, josta olin pyytänyt arvostelukappaleen. Kirja on ruotsalaisten Rune Kalf-Hansenin, Lisen Sundgrenin ja Charlotte Gawellin tekemä. Ruotsissa ja Suomessa on aikalailla samoja luonnonkasveja, joten kirjan ulkomaalaisuus ei sikäli haittaa. Ja suomennokseen on lisätty mm. suomalaisia nettilinkkivinkkejä. Kirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan ja jokaisen luvun alussa on vuoden ajalle tärkeimmät villivihannekset, jotka on mielestäni esitelty kivasti. Kirjan kuvat on myös ihania. Ruokaohjeita on paljon, mutta en ole vielä ehtinyt niitä kovin testailemaan. Ohjeet antavat uusia ideoita ja vinkkejä, mutta osassa ohjeita on käytetty sellaisia vähän fiininpiä ruoka-aineita, jotka eivät meidän keittiöömme kuulu. Meillä syödään sellaista perinteistä suomalaista maalaisruokaa, joten minusta osa ohjeista tuntui oudon hienostelevilta. Mutta kenties innostun kokeilemaan gourmee-juttujakin. Tosi innoissani olin siitä, että kirjassa oli minulle aivan uusia villiraaka-aineita, kuten syreenin kukkia, joita en ollut osannut edes ajatella syötäviksi. Kirjassa on myös mustaseljaohjeita. Mustaseljapensasta olen haaveillut jo monta vuotta, mutten ole saanut aikaiseksi hankkia. Rakkolevä oli minulle ihan uutta myös, mutta käytännössä taitaa jäädä levät poimimatta, sen verran monta sataa kilometriä on meiltä meren äärelle. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen teokseen, jos villiruoka kiinnostaa. 

p.s. kirja kiinnostaa minua myös siksi, että olen pitämässä tämän kevään aikana paikallisessa opistossa oman villivihanneskurssin. Vähän jännittää...


Vuohenputkipiiras

$
0
0

Tein iltapalaksi vuohenputkipiirakan. Alkuperäinen ohje Kivimetsien Hulluna hortaan-kirjasta. En useinkaan tee ruokia ihan prikulleen ohjeen mukaan, koska useinkaan kaapeistani ei löydy ihan prikulleen samoja aineita. Mielestäni hiutaleet ja jauhot voi helposti vaihtaa toisiksi, samoin on rasvan kanssa ja maidon voi laittaa minkä "kevyisenä" vaan tai vaikka kermana. Juustoksikin käy aika moni eri laatu. Alkuperäinen ohje on gluteeniton, minun versioni ei ole.Tästä piirakasta tuli kuitenkin ihan äärettömän hyvää. Ainakin omasta mielestäni. 

Pohja:

2 dl neljän viljan hiutaleita
1 dl spelttijauhoja
1 dl maitoa (punaista UHT-maitoa, koska siinä oli päiväys menossa.)
1 dl voita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Taputtele taikina vuokaan ja paista n. 10 min 170 asteessa. Tee täyte sillä aikaa.

2 dl maitoa
1 oman kanan muna
3 dl oltermannia raastettuna (jämä)
4 dl vähän hienonnettua vuohenputkea
basilikaa (pakkasesta viime kesäistä)
pippuria ja suolaa

Kaada täytteet pohjan päälle ja paista noin 20-25 minuuttia, kunnes täyte hyytyy ja hiukan ruskettuu.





Tipujuttuja

$
0
0
Aiemmin  kerroin, että meillä oli hautomakone käynnissä. Siellä oli 13 kananmunaa ja 6 viiriäisen munaa. Kananmunista kuoriutui 7 tipua. Yksi oli jäänyt kehittymättä ja kolme ei jostain syystä kuoriutunut. Viiriäisen munista 3 kuoriutui tipuiksi. En tullut katsoneeksi oliko loput tyhjiä vai mitä siellä olisi ollut. Tipuilla on jo siipihöyheniä ja viiriäiset pyrähtelevät pieniä lentoharjoituksia. Mutta laitoin nyt kuvia ihan pienistä tipuista kun ovat söpöimmillään näin. Ankkoja en tänä keväänä hautonut kun en löytänyt munia ihan lähialueelta. Voisi niitä kai postitsekin toimittaa, mutta pääsenpä helpommalla ilman ankkoja. Ja saapahan sammakon nuijapäät tänä keväänä kehittyä rauhassa isoiksi tontin rajan ojassa. Viime vuonna ne taisi päätyä ankan nokkaan. 




Muuten elomme on tavallisen keväistä. Mies oli vähän aikaa lomautettuna ja teki hirmuisen kasan polttopuita sillä aikaa. Katiskaa ollaan pidetty järvessä ja syöty paljon ahvenia. Hortoiltu on vähäsen ja taimia laitettu. Lapset tykkää puuhata pihalla ja kaikenlaista tekemistä piisaisi, kun vaan palkkatöiltä ehtisi. Molemmissa työpaikoissa olen yrittänyt käydä ja jos tympäisee ajattelen aurinkopaneeleita, joihin säästän. Tosi monta ideaa on taas täksi kesäksi. Katsotaan saanko mitään aikaan. Ja aikaansaamista helpottaisi kummasti, jos pääsisin unettomuudesta eroon. Taas on monta yötä tullut pyörittyä. Pitää taas kohta lähteä pyörimään. Aamulla sitten selviääkin, mitä meillä on piiloteltu monta päivää. Kaikilla lapsilla tuntuu olevan jemmoja, joihin äiti ei saa mennä kurkkimaan. Jännittävää :)

Sadevesijärjestelmä ja keväisiä eväitä

$
0
0

Viime keväänä isäntä sai hankittua tällaisen säiliön, joka sitten viriteltiin rännin alle keräämään sadevettä. Käytännössä sadeveden käyttäminen kasteluun jäi vähäiseksi, koska säiliö on sen verran kaukana kasvihuoneesta, etten jaksanut aina vettä ylämäestä kantaa. Oli helpompaa pumpata uppopumpulla kaivosta, joka on kasvihuoneen edessä. Keksimme, että jos saisimme toisen säiliön, voisimme valuttaa veden putkea pitkin alemmas kasvihuoneen viereen. Ja säiliö olikin vain yhden puhelinsoiton päässä. Putket ovat entisiä viemäriputkiamme, jotka jäi tarpeettmiksi toissakevään remontissa. Metallinen putki on vanhaa sadevesiränniä. Rännit uusimme muutama vuosi sitten.



Putki kulkee hiukan maan alla, niin ei tarvitse kompuroida sen kanssa.





Raparperi kasvoi alemman säiliön paikalla. Olin jo pari vuotta aikonut siirtää sen lämpimämpään ja valoisampaan kohtaan. Nyt se sitten pakon edessä toteutui.


Ja vähän raparperia irtosi piirakkaankin. Tästä pääsemmekin siihen, mitä olemme syöneet (pizzan, tortillojen ja grillimakkaran lisäksi...) 

Joka kevät pidämme katiskaa, josta tulee aina jonkin aikaa pieniä herkullisia ahvenia. 
Joskus jokunen hauki. Lisänä friteerattuja nokkosia. 
Myös nokkoslettuja paistoimme yhtenä iltana pihalla. 


Äitienpäivänä löysimme nämä korvasienet. 
Perjantaina mies toi metsäreissulta vähän isomman saaliin.


Äitienpäivänä löysimme metsästä myös tällaisia sieniä. Metsässä näytti siltä kuin joku olisi heitellyt punaisia muovisia pullonkorkkeja ympäriinsä. Tarkempi tutkimus osoitti niiden olevan punamaljakkaita. Nämä siis eivät ole ruokaa, vaikka eivät olekaan myrkyllisiä. Luin kyllä jostain, että joissain maissa näitäkin syödään.


Olen kertonut monelle, etten pidä horsmaa parsan veroisena, enkä erityisemmin pidä siitä. Perun puheeni. Nämä oli tosi hyviä. Pannulle reilusti voita ja horsman versot. Tiristetään hetki, että pehmenevät. Päälle ripaus suolaa, pippuria ja sitruunan mehua. Syödään heti. Mahtavan makuisia. Sitruuna taittaa karvauden ja nämä tosi maukkaita!


Ja lopuksi päivän bongaus: sarvijaakko rappusilla.

Monta kuvaa jäi vielä laittamatta ja monta asiaa kertomatta. 
Mutta jatketaan sitten taas toisella kertaa :)

Kasvimaa saatettu aluilleen

$
0
0
Nyt ei tule kuvia. Ihan vaan ajattelin lyhyesti kirjoittaa viime päivien puuhailuja. Kivoja kuvia olisi saanut mm. vaahteran kukista, rupikonnasta, rentukoista pihaojassa, kasvaneista tipuista ja vaikka mistä, mutta kun ei vaan tule pidettyä kameraa mukana, eikä ehdi kuvailla. Mikä siinä muuten on, että kaikkea pitää nykyään ylenpalttisesti kuvata. Jos siitä ei ole kuvaa, sitä ei ole olemassa? Eikö pelkkä muistikuva riitä?

Huomaan taas, että toukokuu on jotenkin sekava. Olisi paljon kaikkea tekemistä, mutta on myös paljon "ylimääräisiä" menoja. Siis sellaisia, joita ei muina kuukausina ole. Erilaisia kevätjuhlia, retkiä, kursseja ja tapahtumia. Ja sitten siinä välissä pitäisi tehdä pihalla puutarhatöitä, kasvattaa, istuttaa, kitkeä, kääntää ja siistiä. Ja eläimillä on vauvoja. Taimia pitäisi koulia ja muistaa kastella. Mies miettii polttopuita ja taimen istutusta. Tai ei ainoastaan mieti vaan myös tekee niitä juttuja. Joka kevät ajattelen, että tänä vuonna en ehdi tehdä kasvimaata. En ainakaan kunnolla. Mutta syksyllä huomaan, että ehdinpä kuitenkin jotakin kun kellari ja pakastin alkaa täyttyä.

Toissapäivänä sain aloitettua kasvimaan. Nyt siellä on porkkanaa, sipulia, härkäpapua, palsternakkaa (olisi voinut laittaa paljon aiemmin, että ehtii isoksi...), retiisiä, ja joitain lehtivihanneksia. Jatkan kylvötöitä kunhan ehdin ja maa lämpenee. Kaikkea ei voikaan vielä laittaa, maa ei ole tarpeeksi lämmin, eikä ilmatkaan.

Monivuotisiakin kasveja on istutettu. Aina tuntuu, että piha on liian pieni, mutta silti löysimme taas uutta hyödyntämätöntä tilaa ja istutimme esikoisen toiveesta 4 pensasmustikkaa ja muuten vaan 12 puutarhavattua. Meillä on autotallin (mikä vitsi, sinne ei mahdu auto :D )vieressä ryteikköinen kohta, jossa kasvaa villivattua, joka ei ikinä tee satoa. Siihen istutimme nyt ne puutarhavatut. Minusta ne ei oikein ole kummoisia pakastettuna, mutta tuoreeltaan ovat ihan herkkua. Vaikka ei ne villejä versioitaan voita.

Perunaa emme ole vielä tehneet. Olemme pitäneet merkkinä tuomen kukintaa. Sitten vasta. Aikaista perunaa emme harrasta. Villi kasvimaamme tuottaa ne joka vuosi ihan itsestään. Sitä olen ihmetellyt, että ne "villit" perunat eivät ole koskaan olleet rupisia tai tautien vaivaamia. Aina kaikkialla muistutetaan, että perunan paikkaa pitää ehdottomasti vaihtaa, ettei tauteja tule.

Eläinasioissa on sen verran uutta, että hautomakoneessa on muutama ankan muna, mutta niistä on liian aikaista sanoa juuta taikka jaata. Kaksi pupua läksi naapuriin kesää viettämään. Muuten kaikki on ennallaan. Tai on meillä keittiössä pöydällä miniakvaario, jossa uiskentelee muutama millin tai kahden mittainen triopsivauva. Ovat noin kahden päivän vanhoja. Olen kaksi kertaa aiemmin yrittänyt kasvattaa niitä, mutta eivät ole kuoriutuneet. Nyt onnisti. Jos et tiedä, mikä on triopsi, kannattaa kuukkeloida. Ne ovat esihistoriallisia, kolmisilmäisiä, vedessä eläviä otuksia. Ne eivät liity mitenkään omavaraisuuteen. Seurataan vaan lasten kanssa niiden kasvua ja elämää.

Hyvää alkavaa viikkoa itse kullekin lukijalle!

Kukkia

$
0
0

Siperian kärhö, jonka istutin viime keväänä. 



Ahomansikka. Näitä kukkia on pihassa PALJON!


Omena aloittee. Neljästä isommasta puusta kahdessa on nuppuja.


Viinimarjapensaissa on tosi paljon kukkia. Enemmän kuin ikinä.


Marjatuomipihlaja.

Myös tuomi kukki, joten peruna tuli tehtyä. Se on meidän merkki. 

Voikukista olen tehnyt hyytelöä. Ja nuppuja säilönyt omenaviinietikkaan. Niistä tuli mieleen oliivit. 

Sipuli-neitonen rakastaa poimulehden kukkia. Jostain syystä himoitsee syödä niitä pihalla.

Orvokkeja olen kerännyt salaattiin. 

Ja monta muutakin kukkaa olisi pihalla ihailtavana, kun vaan ehtisi ihailla.

Kaikki asiat on ihan rempallaan ja tekemättä. Mutta katsellaan me kedon kukkia vaan :)



Levällään kuin Jokisen eväät

$
0
0
Paitsi, ettei nää oo Jokisen eväät vaan toinen mun mehiläispesistä, jota karhu näköjään piti omina eväinään. Varmuudella voin sanoa, että sunnuntai-iltana se oli vielä paikoillaan ja ehjä. Ja luultavasti olisin eilenkin huomannut tämän tuolla omenapuutarhassa melkein omenapuiden välissä ruohikolla. Tänään olin mehiläispuku päällä menossa pesille kun tajusin, että joku oli ehtinyt ensin! Toinen on vielä toistaiseksi ehjä. Se pitäisi kai laittaa johonkin turvaan, mutta mihinpä sen nyt äkkiseltään laitat. Aamulla sitä ei varmaan enää ole. Tuon tuhotun pesän osia oli riepoteltu pitkin lähimetsää. Tuhon tekijä on varmasti karhu. Pienempi eläin ei tuota tuhoa olisi saanut aikaan, eikä tuuli. Täällä on tuullut tosi paljon, mutta tuuli ei kyllä syö hunajaa, vahaa ja sikiöitä/toukkia. Eikä tee isoa p*skakasaa kymmenen metrin päähän. Pelkään, että seuraavaksi häviää kani, kana tai karitsa. 
Ei miulla muuta tällä kertaa. Ärsyttää.




Edit. Jäin ikkunasta valvomaan, mitä pihassa tapahtuu ja äsken pesän rippeillä ruokaili supikoira. Haluan uskoa, että se on syyllinen tähän tuhoon. Ihmeellisen paljon voimaa niin pienellä eläimellä, jos on jaksanut kaikki nuo roinat levitellä.

Kissoja ja kursseja

$
0
0

En ole tainnut kertoa, että meille syntyi noin kolmisen viikkoa sitten neljä kissan pentua. Tässä kuvassa ovat vielä niin pieniä, etteivät silmät ole auenneet. Osasimme odottaa pentuja ja olimme niitä toivoneetkin. Viimeksi minulla on ollut kissan pentuja lapsuuden kodissani noin parikymmentä vuotta sitten. Näistä pennuista yksi on kenties vielä ilman kotia. Pennut ovat jo melkoisia killisilmiä ja kasvaneet hurjasti, mutta eivät vielä tule laatikosta itse pois. Emo on laihtunut tosi paljon imetyksen myötä, mutta yritämme ruokkia sitä hyvin ja antaa extraherkkuja. Kissamme on todella hyvä emo. Olin varannut kisulle laatikon, joka oli vuorattu vanhalla lakanalla, muttei se tietenkään sille kelvannut. Se kävi kokeilemassa laatikkoani monta kertaa ja hävisi sitten kokonaan. Pelkäsin, että se oli päässyt karkaamaan ulos. Olisi ollut kamalaa, jos se olisi pyöräyttänyt piilopennut jonnekin pihalle. Ne olisi sitten villiintyneet ja olisimme olleet todella pulassa. Mutta kissa olikin löytänyt mukavan pesän lasten lelulaatikosta pehmolelujen seasta. Olin tosi helpottunut, vaikka minusta ihmisen näkökulmasta paikka ei ihan paras olekaan. Näistä otuksista täytynee ottaa lisää kuvia myöhemmin. 

Viime viikolla pidin muutamille ystäville villiyrttikurssin kotona, koska opiston kautta kurssi peruuntui. Ei ollut riittävästi ilmoittautuneita. Oikeastaan oli hauskempaa pitää kurssia kotona. Toivottavasti kurssilaisillakin oli mukavaa.

Tämän viikonlopun vietin itse kana- ja lammaskurssilla. Siellä oli mukavaa ja taisin jotain uuttakin oppia, vaikka paljon oli tuttuakin. Vieralukohteet oli kivoja ja aina on mukavaa tutustua uusiin ihmisiin.



P.s. Toinen mehiläispesä on saanut vielä olla rauhassa. Ja kyllä. Pesän tuhoaja oli todella karhu.


Luomusiemeniä tarjouksessa

$
0
0
En ehkä olisi tarvinnut lisää siemeniä, mutta huomasin Hyvinvoinnin tavaratalossa olevan Nelsonin luomusiemeniä tarjouksessa. En mielestäni ole kova shoppailemaan, mutta kaikilla on heikkoutensa ja minulle heikkoja kohtia on siemenet ja kirjat. Tilasin mm. mangoldia, steviaa, timjamia, pinaattia, joita minulla ei ollut keväällä lainkaan kylvettäväksi.

Lintumaisia juttuja

$
0
0

Tipuista kerroin joskus aiemmin keväällä. Seitsemän tipua silloin kuoriutui ja kolme niistä lähti maailmalle. Tai no ei kovin etäs, melkein naapuriin. Se oli hiukan ennen kanojen mykoplasmakohua. Nyt en uskaltaisi lintuja kaupatakaan kenellekään tai ostaa ennen kuin tauti laantuu. Yritän pitää tämän eläintenpidon muutenkin sellaisena, etten kovin myisi mitään. Kasvattaisin vain omiksi tarpeiksi. Joskus on toki tarpeen ostaa joitain munia tai yksilöitä, ettei mene ihan sukurutsaamiseksi. 
Neljä kananpoikaa on siis kotona. Nuo kolme valkoista ovat kukkoja. Ja kävi aivan kuten olin toivonutkin, nyt minulla on musta kana <3 Minulla oli tavoitteena lisätä kanojani yhdellä tänä vuonna ja se toteutuu. Kuvassa poikaset ulkoilee sen aikaa kun siivoan sisällä häkkiä. Kauniina päivinä ovat saaneet ulkoilla muutenkin. Mutta ihan vapaaksi en ole uskaltanut päästää.


Viirutkin ulkoilee. 


Meillä on monta linnunpönttöä pihassa. Tässä asuu kirjosieppoperhe.


Ja tässä leppälintuperhe.


Ja tässä... hm.. jonkilainen uusperhe kai. Sain ystävältä 6 ankan munaa, jotka laitoin hautomakoneeseen kananmunien kanssa. Kananmunia laitoin mukaan siksi, että olen huomannut, että hautomatulos on parempi täydellä koneella kuin vajaalla. Ilmeisesti siten siellä pysyy lämpö ja kosteus paremmin kohdillaan. Ankanmunista vain yksi oli hedelmöitynyt ja siitä ainoasta hedelmöityneestä munasta kuoriutui poikanen. Ja olipa hyvä, että oli näitä kuoriutuneita tipuja, jotka adoptoivat ankan perheeseensä. Näistä on todella tullut perhe. Kukaan ei tunnu välittävän siitä, että yksi on erilainen. Ankkaa ei ole nokittu tai kohdeltu pahasti. Jos ankka olisi ihan yksin, se olisi tosi orpo. Katsotaan millainen porukka tästä kehkeytyy. Mutta kaipa minun pitää etsiä jostain ankalle kaveri. Näistä kananpojista toivoisin ehkä vähän patakukkoja, koska kanaa en tarvitsisi ja nyt en uskalla mitään myydä. Tuolla yhdellä tipulla on harmaat harjan ja heltan alut. Minkähän väriset niistä tulee?



Kasvihommat ei näytä kovinkaan hyvältä tänä vuonna. Vain peruna näyttää kasvavan hyvin ja tämä yksi chili taitaa ehtiä tehdä satoa. Muutama tomaatti kukkii, mutta ei ne kovin hyviltä näytä. Pavut eivät ole itäneet ollenkaan. Ei mitkään pavut, lukuunottamatta härkäpapua. Hernekin oli pitkään itämättä, mutta nyt se on venähtänyt ihan tällä viikolla. Avomaankurkuista ensin istuttamani kuolivat kaikki. Nyt viikko sitten istutetut näyttävät olevan hengissä, mutta en tiedä ehtiikö ne tehdä yhtään kurkkua. Kaalit eivät onnistu tänä(kään) vuonna. Kurpitsat ovat elossa kompostikasassa, mutta ne eivät ole oikein kasvaneet. Porkkana saattaa menestyä. Punajuuri ei ole oikeastaan itänyt. 
Lämpöä, sitä tarvittaisiin.



"Traktori" ja heinäkuorma. (Älä kiinnitä huomiota vinksahtaneeseen huussiin taustalla :D )



Viime vuonna kasvatimme menestyksekkäästi perunaa pehkukatteen alla. Tänä vuonna saimme tosi vanhan pehkupaalin, jolla katamme perunamaata. Paalia ei vaan pysty mitenkään viemään tarpeeksi lähelle kasvimaata niin se pitää purkaa yläpihalla pikkukärryyn.



Elämästä

$
0
0
Viikonloppuna olin hautajaisissa. Sunnuntai-iltana olin tosi poikki ja tuntui, että itkettää vaan ihan hirveästi. Kun hanat avaa, ne eivät meinaa millään sulkeutua. Olen surrut kaikenlaisia asioita. Tuntuu toisinaan, että olen syntynyt ihan värään aikaan. Tunnen oloni tosi vanhaksi. Sukupuussakin olen ihan väärällä oksalla. Minun olisi kuulunut syntyä 60-luvulla. Myöhästyin 20 vuotta. Elämän rajallisuus pysäyttää. Kohtako ei ole enää yhtään sukupolvea minun ennen? Omat vanhemmat ja heidän sisaruksensa vievät pois myös linkin omiin isovanhempiini ja heidän isovanhempiinsa. Esivanhempia ei muista kohta kukaan. Onneksi olen perillä juuristani. Jos en tietäisi, mistä tulen, en tietäisi minne olen menossa.

Kävin kuukausi sitten psykologilla. Itse, yksin, vaikka käynti oikeastaan liittyi lapsen oppimisvaikeuksiin. Psykologi kyseli elämästäni, perheestäni, suvustani. Millaisia olemme? Monet traumat, kokemukset, elämän kolhut kuulemma jättävät merkin geeniperimäämme. Se miksi, olen tällainen voi olla seurausta monien ihmisten kokemuksista. Psykologi sanoi, että asiat periytyy jopa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Raamatullista, mutta silti tieteellistä.

Olen menettänyt tosi monta sukulaista viime vuosina. Nyt näiden hautajaisten aikoihin itkin taas jokaista. Itkin sukuni muistoja. Hyviä asioita, pahoja asioita. Asioita joita muistan ja asioita joita en ole kokenut, kuullut vain. Tuntenut ikävää, tuskaa ja kipua. Rakkauttakin. Geeneistä astiko se kaikki kumpuaa?

Oli tosi vahva kokemus saattaa rakasta sukulaista paikkakuntamme hautausmaalle. Hautausmaan pääkäytävää pitkin. Portista kiviaidan sisälle. Heti kohta oikealla on isovanhempieni hauta. Jonkin matkaa eteenpäin vasemmalla isäni ja pienen veljeni hauta. Siitä vähän matkaa jatkoimme, käännyimme, tätini hauta ja melkein siihen viereen laskettiin tämä rakas arkku. Melkein siskonsa haudan viereen.

Sinne minäkin tahtoisin aikanaan. Pääkäytävän varteen. Siellä kaikki muutkin sukulaiset tuntuvat olevan. Tavalliset ihmiset. Takapenkin ihmiset. Ei merkkihenkilöitä, mutta pääkäytävällä. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

Siitäkö se johtuu, geeneistä? Että ostin rantatontin, mutta en ilkeä mennä sinne. Mitä ne naapuritkin ajattelevat. Köyhä ihminen meni ja osti. Varakkaampi oli sen itselleen ajatellut. Mitä minä oikein luulin. Torpparien jälkeläinen. Köyhien perillinen. Luulin, että tulen onnelliseksi kun omistan. En tullut. Häpeän omistan. Ylihintaisen häpeän.

Ja kaikesta nyt huomasin, että olen maassa kiinni. Tämän paikkakunnan maassa. Omistin tai en. Identiteettini on olla juuri täältä kotoisin. Joku pari viikkoa sitten kysyi, millaista siellä on asua. Oletteko tykänneet olla. Hämmennyin. Vastasin, että en osaa sanoa. Olen viidennen polven paikkakuntalainen. Lapseni kuudennen. Ollaan kai tykätty. Ei olla ymmärretty lähteä. Seuraan epäuskoisena keskustelua, että ihmiset pitäisi saada muuttamaan paikkakuntaa työpaikan perässä. Ei ihmistä pidä juuriltaan repiä, jos ei se itse halua.

Mutta juuriani en häpeä. En häpeä geenejäni. Minusta on tullut juuri tällainen. Olen oppinut ihmisenä olemisesta paljon. Sain elämää kokeneet geenit ja vanhan sielun. Sain paikan ja tehtävän tässä maassa. Maasta tullut ja aikanaan maaksi jälleen.

Omituisia otuksia

$
0
0

Kissanpentumme ovat jo yli kuukauden vanhoja. Viime viikolla niitä piti käydä näyttämässä lääkärille, kun niiden silmät rähmivät ja nenät vuotivat. Pakkasimme koko perheen kantokoppaan ja kävimme vastaanotolla. Kaikki oli muuten kunnossa ja silmätkin ovat nyt parantuneet hienosti silmätipoilla, jotka on ihan samoja, mitä olen meille ihmisillekin joskus taannoin tiputellut. Nenäoireetkin häipyivät. Samalla apteekkireisuulla ostimme myös matolääkityksen koko katraalle. Emokissa on ihan täydellinen äiti. Se puunaa ja pesee, imettää ja välillä vähän komentaakin. Ja sitten se on ihan uskomattoman siisti. Jos se huomaa, että pentu on pissannut lattialle jonnekin nurkkaan, se käy nuolemassa lattian puhtaaksi. Koko lapsuuteni ajan kodissamme oli aina kesällä kissanpentuja, mutta en muista yhdenkään emon olleen ikinä näin huolellinen siivooja. Pennut osaavat jo käyttää hiekkalaatikkoa, mutta vahinkoja sattuu niinkuin lapsille toisinaan. Tänään emo oli tuonut hiiren pennuilleen. Mieheni vei sen ulos, mutta tunnin päästä se sama hiiri oli tuotu takaisin. Toisella kertaa ukkokulta vei hiiren suosiolla hiukan parempaan piiloon.



Viime kuussa pidin kotonamme villiyrttikurssin. Ilmoitin facebookissa, että maksuksi kurssista voi tuoda jotain, jos arvelee minun jotain tarvitsevan, mutta voi olla ihan hyvin tuomattakin mitään. Yksi ystävä toi kolme akaattikotiloa. Sitähän minulta tästä vielä puuttuikin. Aika hauskoja otuksia. Hiljaisia tyyppejä. Ne elelee sellaisessa muovisessa "terraariossa". Wikipedia kertoo, että näitä syödään jossakin. Ei tee mieli maistaa. Ajatus on aika etova. Vaikka toisaalta, nämä on tosi isoja ja kuulemma lisääntyvät paljon. (Sitä kauhulla odottaen...pitää yrittää hävittää munat hyvissä ajoin.) Nämä ovat kuulemma monin paikoin trooppisissa maissa todella haitallinen vieraslaji . Toimisikohan siihen ongelmaan syömällä hävittäminen. 


Monenkokoista munaa on löytynyt viimeaikoina. Vasemmalta alkaen tavallinen kananmuna, kanantekemä minimuna, jättikokoinen viiriäisenmuna, tavallinen viiriäisenmuna ja viiriäisenmuna, josta on unohtunut pilkut. 


Jättiläisviirunmunassa oli kaksi keltuaista. Tällaisia kananmunia on joskus tullut, mutta tämä oli ensimmäinen tätä laatua. Herkullinen oli kyllä.

Näiden eläinjuttujen lisäksi ollaan tehty vähän tupposia eläimille talveksi ja puuhailtu sellaisia perusjuttuja pihalla. Sisähommat on jääneet vähän retuperälle. Eilen tein yrttisuolaa. Keräsin lipstikkaa, ruohosipulia, pari pillisipulin vartta, jotka katkaisin vahingossa, oreganoa ja ihan hiukan siankärsämöä. Silppusin ne pellille, laitoin karkeaa merisuolaa sekaan ja pistin uuniin 150 asteeseen joksikin aikaa. Tänään jauhoin ne blenderillä hienoksi ja pistin purkkiin. Päihittää lihaliemikuutiot ihan 6-0. Kun se blederi oli kerran esillä hurautin myös viimeiset joulusuklaat sillä hienoksi. Ne vihonviimeiset konvehtit, mitkä oli kaikkien mielestä pahoja. Laitoin konvehtijauheen muffineihin ja lastenkin mielestä ne parhaimpia muffineja ikinä. 

Tämmöstä täällä. Mitäs teille?

Jämiä

$
0
0
Välillä meillä syödään tosi huonosti, jos olen töissä tai ollaan paljon pihalla. Tai toisinaan ei vaan jaksa ajatella ruuanlaittoa. Silloin kun ruuanlaitto ei innosta meillä syödään lähinnä paistettuja munia, grillattua makkaraa tai mannapuuroa hillolla. Nyt ollaan yritetty syödä pakastimesta ruokaa pois, että kesän ja syksyn aikana voi taas säilöä uutta. Toisinaan myös se kaupassa käynti jää vähän retuperälle, joten sitten syödään mitä kaapeista ja pakkasesta löytyy. Menneellä viikolla parina sateisena päivänä tein ruokaa löytämistäni aineista. 



Lammaslihapullat

noin puoli kiloa omaa karitsan jauhelihaa pakkasesta
kaksi palaa tarjous paahtoleipää
yksi oman kanan muna
itse kuivattua purjoa sopivasti
valkosipulijauhetta (kaupan)
suolaa
Arlan lasitölkissä olevien fetajuustokuutioden mausteöljy
Ehkä noin desi omatekoista ketsuppia

Paistoajan voit tarkistaa jostain :)

Söimme ruskean kastikkeen, keitettyjen perunoiden ja työsuhdesalaatin kanssa.


Jääkaapin uumenista löytyi kuohukerma, jonka päiväys oli 5.6. Se oli ihan takana ja hiukan jäähileessä. Tein kermasta kakun. Ohje täällä.


Loput tarjous paahtoleivät laitoin uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja tuolla alakuvan kojeella jauhoin ne korppujauhoiksi. 


Kojeella tein aiemmin yrttisuolaa, josta kerroin edellisessä postauksessa. Jauhoin yhtenä päivänä myös viimeiset joulusuklaakonvehdit, joista tuli ihan sairaan hyviä muffineja!


Nyt alkaa tulla pihalta hiukan syötävääkin. Ei tarvitse pelkkiä jämiä syödä ;)

Kasvimaasta tekisi mieli kertoa, mutta eipä siinä kovin kertomista ole :( Katsotaan ilkeäisinkö ottaa siitä kuvia ensi viikolla. 

Viewing all 401 articles
Browse latest View live