Kaikenlaisen häsläämisen ja sekamelskan keskelle on laskeutunut joulun tunnelma.
Hyvää joulua!
↧
Hyvää Joulua!
↧
Taviokuurna ja muutama muu
Tämä kuva on olohuoneen ikkunasta tänä aamuna. Muutaman metrin päässä talosta on pieni kaunis pihlaja, joka on aivan täynnä marjoja. Meillä on kyllä pitkin pihaa isoja vanhoja pihjalia ja nekin notkuvat marjoja. Pitkään näytti siltä, että linnut eivät ole ollenkaan kiinnostuneita tulemaan syömään niitä. Johtunee varmaankin siitä, että pihlajanmarjasato oli valtaisa tänä vuonna joka puolella. Noin kuukausi sitten isompiin puihin ilmestyi rastaita ja edelleen pihassa on päivittäin räksiä ja mustarastaita. Tänä aamuna huomasin pihalla, että joku lintu viheltää äänellä, jota en ole koskaan aiemmin kuullut. Vilkaisin lähipuuhun ja siellä oli joitain punatulkkumaisia lintuja, joita en kuitenkaan tunnistanut. Mies sitten kiikareilla ja lintukirjasta katsomalla selvitti uudet tulokkaan taviokuurniksi. Lienenkö ikinä edes kuulleeni moisista. Kuulostaa kivalta nimenä. Taviokuurna. Tänään huomasin myös ensimmäisen tilhiparven pihassa. Yleensä meillä talvella on vain tiaisten sekaparvi, jossa on töyhtö-, hömö-, tali- ja sinitiaisia. Satunnaisesti olemme tunnistaneet kuusitiaisia. Muutama närhi kuuluu talviimme ja joskus tikat. Nyt on pihlajissa sekä lintulaudalla käynyt näiden lisäksi myös viherpeippoja ja punatulkkuja. Hyvin linturikasta elämää :)
↧
↧
Jonkinmoinen tilinpäätös
Viime vuonna kirjoitin tilinpäätöksen, joten ajattelin kirjoittaa tänäkin vuonna sellaisen.
Mieheni pitää sääpäiväkirjaa, johon on ollut tapana merkata esim. kerätyt marja- ja sienimäärät. Nyt huomasin, että paljon on jäänyt merkkaamatta. Itse olen pitänyt kirjaa omista lisätuloistani, jotka koostuvat lähinnä myymistäni kirppistavaroista. Viime vuonna nuukailimme ihan kunnolla, koska olin hoitovapaalla koko vuoden. tuloni olivat noin 700 kuukaudessa ja ne koostuivat hoitorahasta ja lapsilisistä. Mieheni palkka sattuu aikalailla siihen haarukkaan, josta eräs ministeri tokaisi, että kuinka moni muka Suomessa tienaa sen verran. Olemme viisihenkinen perhe ja ihan mukavasti on pärjäilty näillä tuloilla. Jossain vaiheessa syksyllä kyllä oli pari kuukautta niin, että loppukuusta ei voinut käydä kaupassa kun tilillä ei oikeastaan ollut mitään. Tai kyllä jostain aina löytyi maitoraha. Ja meillä on säästöjä pahan päivän varalle ja joitain kertoja niitä säästöjä joutui syömään. Tänä vuonna emme ole tehneet mitään suurempia hankintoja, mutta tänä vuonna aion säästää aurinkokeräintä varten. Tiedän, että tämä postaus on sikäli vähän tyhmä, että Suomessa ei jotenkin ole korrektia puhua omista tuloista eikä menoista. Kukaan ei ikinä kerro palkastaan tai veloistaan. Mutta mä en olekaan korrekti enkä sovinnainen, joten mitä väliä.
Olen jatkanut kotini raivausta ja myynyt paljon tavaroita. Vanhoja rättejä ja romuja myymällä tienasin noin 600 euroa viime vuonna. Oman pihan tuotteita myymällä sain 70 euroa. Mainostamalla blogissa paria nettikauppaa tienasin noin 75 euroa. Kuulostaa kenties pikku summilta, mutta koko tuo summa on noin parin kuukauden ruokalaskumme. Turhan tavaran myyntiä aion jatkaa tänäkin vuonna, koska meillä taatusti on edelleen turhaa. Ainakin lapset kasvavat vaatteistaa ulos jatkuvasti.
Itse kasvattamalla ja keräämällä saimme viime vuonna ainakin:
- 5 mehumaijallista viinimarjamehua.
- 3 litraa metsämansikoita
- 15 litraa mustikoita
- 17 litraa puolukoita
- 1 laatikollinen omenia
- 1 oma kukko lihaksi
- 2 ankkaa lihaksi
- kymmenkunta kania lihaksi
- yksi pässi lihaksi
- 1 sian lihaksi (toinen ei tullut meille, vaikka kasvatin sen)
- omia kananmunia kesällä 3 päivässä, nyt 1-2 päivässä
- viiriäisen munia kesällä 2 päivässä
- perunoita 2 laatikollista (toinen on vielä syömättä)
- porkkanoita 1 laatikollinen
- laatikollinen sipulia
- tuntematon määrä muita vihanneksia
- kriikunasato oli hyvä, mutta söimme ne saman tien, joten määrästä ei tiedä, joitakin litroja
- kantarelleja, suppilovahveroita ja haapasieniä. Säilössäkin niitä on joitakin litroja.
- Tupposia (siis kerppuja eläimille) kirjanpidon mukaan 85, mutta muistelen niitä olleen toista sataa jonkin matkaa ja niitä on vielä
- Auton kuomuperäkärryllinen kuivaa heinää eläimille omalta "niityltä". Heiät on syötetty aika päivää sitten.
- Tomaatteja tuli ehkä kymmenisen kiloa.
- Kurpitsoita tuli kohtuudella, mutta voi niitä silti olla lähemmäs 100 kiloa yhteensä.
Vaihtokauppoja olen harrastanut jonkin verran. Ylimääräisiä taimia, vihanneksia, eläimiä ja tavaroita olen vaihtanut samanhenkisten tuttujen kanssa elintarvikkeisiin, eläimiin ja tavaroihin.
Välillä tuntuu myös, että pyöritän jonkinmoista kierrätyskeskusta, koska ihmiset tietävät, että otan mielelläni vastaan esim. lastenvaatteita lapsille. Ja, koska meillä kaikki on vanhaa ja käytettyä, ihmiset myös tarjoavat meille turhia tavaroitaan. Näitä tavaroita en halua yleensä myydä vaan lahjoitan eteenpäin. Saan välillä myös ihmisille kelpaamatonta ruokaa elukoille. Olen kaikista näistä äärettömän kiitollinen.
Keväällä dyykkailin jonkin verran. Löysin mm. kolme altakasteluparvekeruukkua, joissa kasvatin hyvinkin onnistuneesti Tiny Tim- tomaatteja. Löysin myös säkillisen kenkiä, joista löysin useammat kengät itselle. olivat aivan uudenveroisia. Joitain käyttöastioita löysin myös.
Tänä vuonna kävin yrttikursseilla ja minusta tuli kauppayrttineuvoja. Olin myös kahden päivän lääkeyrttikurssilla. Yrttejä minulla on jemmassa aiempaa enemmän ja niitä on tullut myös käytettyä.
Kesällä pidin taas lapsille kasvimaakerhoa joka toinen viikko. Syksyllä olin myös kylämme 4H-kerhon toisena ohjaajana joka toinen viikko. Ensi kesänä olen taas lupautunut kasvimaakerhoilemaan.
Ulkomaillakin tuli pyörähdettyä. Ihan Tallinassa asti :)
Kaikkein merkittävintä vuodessa oli kyllä ehdottomasti se, että olin ihan vaan kotona. Se, että käy noin kaksi kertaa viikossa kylällä riittää. Asoita kannattaa niputtaa niin, ettei tarvitse alvariinsa kylällä rampata. Rahaakin säästyy. Välillä pieni yksinäisyys meinasi vaivata, mutta se on ihan oma vika kun olen niin huono pitämään keneenkään yhteyttä. Saisin aikani hyvin kulumaan ihan vaan tässä kotona. Tosin tajuan hyvin, että se ei ole mahdollista. Koska meillä on velkaa, on pakko käydä töissä, että saa ne maksettua. Ja vaikkei olisi velkaakaan on pakko saada rahaa edes vähän, koska tämänkaltaisessa yhteiskunnassa eläminen tarvitsee käteistä rahaa. Vuoden aikana minua alkoi suunnattomasti kiinnostaa elämä ilman rahataloutta, mutta valitettavasti en voi irrottautua yhteiskunnasta vaikka haluaisin. Ja toisaalta tarvitsen tiettyjä asioita, joita yhteiskunta tarjoaa tai joita voi rahalla saada. En halua irrottautua kokonaan esimerkiksi terveydenhuollosta, koska se luo turvallisuutta elämääni. Olen pohtinut tosi paljon rahaa tänä vuonna. Ehkä kenties siksi, että sen riittämistä on tarvinnut ajatella enemmän kuin vuosiin. Oikeastaan viimeksi opiskeluaikana on oikeasti tarvinnut laskea vaikkapa jonkin elintarvikkeen kilohintaa tuotetta valitessa. En pidä itseäni materialistisena ihmisenä, mutta ajoittain olen huomannut sellainen olevani. En haluaisi ajatella itseäni kuluttajana, mutta sellainenkin ihan väistämättä olen.
Ensi vuoden aion elää ihan yhtä nuukasti kuin tämänkin vuoden. Ja laittaa mahdollisesti säästyvät eurot johonkin aurinkoenergiahärpäkkeeseen.
Toivon tältä vuodelta hyvää satoa ja iloista mieltä työn tekoon. Toivon, että kadehtisin vähemmän ja ajattelisin enemmän hyvää kanssa ihmisistäni.
Hyvää tätä vuotta ystäväiset!
Mieheni pitää sääpäiväkirjaa, johon on ollut tapana merkata esim. kerätyt marja- ja sienimäärät. Nyt huomasin, että paljon on jäänyt merkkaamatta. Itse olen pitänyt kirjaa omista lisätuloistani, jotka koostuvat lähinnä myymistäni kirppistavaroista. Viime vuonna nuukailimme ihan kunnolla, koska olin hoitovapaalla koko vuoden. tuloni olivat noin 700 kuukaudessa ja ne koostuivat hoitorahasta ja lapsilisistä. Mieheni palkka sattuu aikalailla siihen haarukkaan, josta eräs ministeri tokaisi, että kuinka moni muka Suomessa tienaa sen verran. Olemme viisihenkinen perhe ja ihan mukavasti on pärjäilty näillä tuloilla. Jossain vaiheessa syksyllä kyllä oli pari kuukautta niin, että loppukuusta ei voinut käydä kaupassa kun tilillä ei oikeastaan ollut mitään. Tai kyllä jostain aina löytyi maitoraha. Ja meillä on säästöjä pahan päivän varalle ja joitain kertoja niitä säästöjä joutui syömään. Tänä vuonna emme ole tehneet mitään suurempia hankintoja, mutta tänä vuonna aion säästää aurinkokeräintä varten. Tiedän, että tämä postaus on sikäli vähän tyhmä, että Suomessa ei jotenkin ole korrektia puhua omista tuloista eikä menoista. Kukaan ei ikinä kerro palkastaan tai veloistaan. Mutta mä en olekaan korrekti enkä sovinnainen, joten mitä väliä.
Olen jatkanut kotini raivausta ja myynyt paljon tavaroita. Vanhoja rättejä ja romuja myymällä tienasin noin 600 euroa viime vuonna. Oman pihan tuotteita myymällä sain 70 euroa. Mainostamalla blogissa paria nettikauppaa tienasin noin 75 euroa. Kuulostaa kenties pikku summilta, mutta koko tuo summa on noin parin kuukauden ruokalaskumme. Turhan tavaran myyntiä aion jatkaa tänäkin vuonna, koska meillä taatusti on edelleen turhaa. Ainakin lapset kasvavat vaatteistaa ulos jatkuvasti.
Itse kasvattamalla ja keräämällä saimme viime vuonna ainakin:
- 5 mehumaijallista viinimarjamehua.
- 3 litraa metsämansikoita
- 15 litraa mustikoita
- 17 litraa puolukoita
- 1 laatikollinen omenia
- 1 oma kukko lihaksi
- 2 ankkaa lihaksi
- kymmenkunta kania lihaksi
- yksi pässi lihaksi
- 1 sian lihaksi (toinen ei tullut meille, vaikka kasvatin sen)
- omia kananmunia kesällä 3 päivässä, nyt 1-2 päivässä
- viiriäisen munia kesällä 2 päivässä
- perunoita 2 laatikollista (toinen on vielä syömättä)
- porkkanoita 1 laatikollinen
- laatikollinen sipulia
- tuntematon määrä muita vihanneksia
- kriikunasato oli hyvä, mutta söimme ne saman tien, joten määrästä ei tiedä, joitakin litroja
- kantarelleja, suppilovahveroita ja haapasieniä. Säilössäkin niitä on joitakin litroja.
- Tupposia (siis kerppuja eläimille) kirjanpidon mukaan 85, mutta muistelen niitä olleen toista sataa jonkin matkaa ja niitä on vielä
- Auton kuomuperäkärryllinen kuivaa heinää eläimille omalta "niityltä". Heiät on syötetty aika päivää sitten.
- Tomaatteja tuli ehkä kymmenisen kiloa.
- Kurpitsoita tuli kohtuudella, mutta voi niitä silti olla lähemmäs 100 kiloa yhteensä.
Vaihtokauppoja olen harrastanut jonkin verran. Ylimääräisiä taimia, vihanneksia, eläimiä ja tavaroita olen vaihtanut samanhenkisten tuttujen kanssa elintarvikkeisiin, eläimiin ja tavaroihin.
Välillä tuntuu myös, että pyöritän jonkinmoista kierrätyskeskusta, koska ihmiset tietävät, että otan mielelläni vastaan esim. lastenvaatteita lapsille. Ja, koska meillä kaikki on vanhaa ja käytettyä, ihmiset myös tarjoavat meille turhia tavaroitaan. Näitä tavaroita en halua yleensä myydä vaan lahjoitan eteenpäin. Saan välillä myös ihmisille kelpaamatonta ruokaa elukoille. Olen kaikista näistä äärettömän kiitollinen.
Keväällä dyykkailin jonkin verran. Löysin mm. kolme altakasteluparvekeruukkua, joissa kasvatin hyvinkin onnistuneesti Tiny Tim- tomaatteja. Löysin myös säkillisen kenkiä, joista löysin useammat kengät itselle. olivat aivan uudenveroisia. Joitain käyttöastioita löysin myös.
Tänä vuonna kävin yrttikursseilla ja minusta tuli kauppayrttineuvoja. Olin myös kahden päivän lääkeyrttikurssilla. Yrttejä minulla on jemmassa aiempaa enemmän ja niitä on tullut myös käytettyä.
Kesällä pidin taas lapsille kasvimaakerhoa joka toinen viikko. Syksyllä olin myös kylämme 4H-kerhon toisena ohjaajana joka toinen viikko. Ensi kesänä olen taas lupautunut kasvimaakerhoilemaan.
Ulkomaillakin tuli pyörähdettyä. Ihan Tallinassa asti :)
Kaikkein merkittävintä vuodessa oli kyllä ehdottomasti se, että olin ihan vaan kotona. Se, että käy noin kaksi kertaa viikossa kylällä riittää. Asoita kannattaa niputtaa niin, ettei tarvitse alvariinsa kylällä rampata. Rahaakin säästyy. Välillä pieni yksinäisyys meinasi vaivata, mutta se on ihan oma vika kun olen niin huono pitämään keneenkään yhteyttä. Saisin aikani hyvin kulumaan ihan vaan tässä kotona. Tosin tajuan hyvin, että se ei ole mahdollista. Koska meillä on velkaa, on pakko käydä töissä, että saa ne maksettua. Ja vaikkei olisi velkaakaan on pakko saada rahaa edes vähän, koska tämänkaltaisessa yhteiskunnassa eläminen tarvitsee käteistä rahaa. Vuoden aikana minua alkoi suunnattomasti kiinnostaa elämä ilman rahataloutta, mutta valitettavasti en voi irrottautua yhteiskunnasta vaikka haluaisin. Ja toisaalta tarvitsen tiettyjä asioita, joita yhteiskunta tarjoaa tai joita voi rahalla saada. En halua irrottautua kokonaan esimerkiksi terveydenhuollosta, koska se luo turvallisuutta elämääni. Olen pohtinut tosi paljon rahaa tänä vuonna. Ehkä kenties siksi, että sen riittämistä on tarvinnut ajatella enemmän kuin vuosiin. Oikeastaan viimeksi opiskeluaikana on oikeasti tarvinnut laskea vaikkapa jonkin elintarvikkeen kilohintaa tuotetta valitessa. En pidä itseäni materialistisena ihmisenä, mutta ajoittain olen huomannut sellainen olevani. En haluaisi ajatella itseäni kuluttajana, mutta sellainenkin ihan väistämättä olen.
Ensi vuoden aion elää ihan yhtä nuukasti kuin tämänkin vuoden. Ja laittaa mahdollisesti säästyvät eurot johonkin aurinkoenergiahärpäkkeeseen.
Toivon tältä vuodelta hyvää satoa ja iloista mieltä työn tekoon. Toivon, että kadehtisin vähemmän ja ajattelisin enemmän hyvää kanssa ihmisistäni.
Hyvää tätä vuotta ystäväiset!
↧
Asumiskuluista minäkin...
Maelka ja Nannukka olivat laittaneet asumiskulupostauksen niin mä nyt sitten aattelin katsoa vähän meidän kuluja. Viime postaukseni oli tuloista niin onhan se nyt kohtuullista näitä menojakin kirjata sitten.
Sähköstä. Meillä on puulämmitys ja talvella lämmin vesikin lämpiää puulla. Puille en ole laskenut kustannuksia kun ne on miehen elämäntapa ja harrastus. Halvalla tai ilmaiseksi niitä haalii. Tosi moottorisaha vie bensaa ja halkomakone sähkö, mutta enpä osaa niihin kuluihin sanoa. Sähköä meillä vie suhteessa eniten kesällä veden lämmittäminen. Kesällä kun ei viitsi koko taloa puilla paahtaa pelkän veden takia. Joskus olemme katkaisseet heinäkuuksi veden lämmön pois ja käyttäneen pihasaunaa ja sen vesisäiliötä, mutta toisaalta se ei ole fiksua, ettei saa vesisäiliössä kasvamaan legionellaa. Iso osa sähkölaskustamme on siirtomaksua ja muuta kuin itse sähköä. Sähkösopimuksena meillä on vihreä vaihtoehto emmekä ole kilpailuttaneet sopimustamme, koska haluamme pitää sen vihreänä. Ihan tarkkoja sähkölaskuja minulla ei tässä nyt ole koska laskut tulee nykyisin e-laskuina ja vanhojen selaaminen maksaa, enkä pihinä nyt ala sitä tätä varten selvittämään. Mittaristakin sen näkisi, mutta täytyy todeta, etten osannut siitä katsoa vuoden kulutusta. Jotain numeroita siinä näytöllä pyöri... Viime vuosina sähkön kulutuksemme on vaihdellut vajaasta 8000:sta 10000:n kWh:n. Riippuu ihan talvesta, pitääkö laittaa paljon sähköpattereita lisälämmöksi vai ei. Viime vuonna luulen kulutuksen olleen kenties jossain 9000 kieppeillä koska olimme paljon kotona ja kotona ollessa tulee käyttäneeksi kaikenlaista elektroniikkaa viihdykkeeksi.
Vedestä. Meillä ei ole vesimaksua. Vettä nostaa sähköpumppu, joten sen kulutus on oikeastaan sähkölaskussa. Veden kulutukseen en osaa sanoa, muuta kuin, että meillä ei huuhdella vessaa vedellä. Astian- ja pyykinpesukone käy ainakin kerran päivässä. Yksi perheen jäsen peseytyy kerran päivässä, yksi joka toinen tai kolmas päivä, kolme henkilöä kaksi tai kolme kertaa viikossa ja tarvittaessa.
Jätevettä käy loka-auto tyhjentämässä kaksi kertaa vuodessa. Se on sellainen yrittäjä joka ei ole laskuttanut pariin vuoteen, joten en tiedä... Mulla ei kantti kestäis pyytää sitä enää. Mutta miehen mielestä se ei ole meidän ongelma.
Kiinteistövero on noin 140 euroa vuodessa.
Roska-auto käy 6 viikon välein ja kesällä kerran kuussa ja silloin jaamme kustannuksia naapureiden kanssa. Roska-autolle maksamme noin 60 euroa vuodessa. Joku kunnallinen maksukin taisi olla. Sitä en muista.
Nuohous kerran vuodessa hiukan alle satasen.
Satunnaisia sähkö- ja putkimiespalveluita tulee vuosittain.
Ja lainaa pitää tietysti maksaa pois joka kuussa, mutta se on aika henkilökohtainen juttu, enkä tiedä haluammeko sitä julkisesti kertoa.
Tiedämme asumiskustannuksemme tosi pieniksi ja se on yksi tosi hyvä syy olla muuttamatta pois. Laskinkohan oikein... nyt nukkumaan, että jaksaa mennä huomenna töihin tenaamaan niitä kuluja varten.
Sähköstä. Meillä on puulämmitys ja talvella lämmin vesikin lämpiää puulla. Puille en ole laskenut kustannuksia kun ne on miehen elämäntapa ja harrastus. Halvalla tai ilmaiseksi niitä haalii. Tosi moottorisaha vie bensaa ja halkomakone sähkö, mutta enpä osaa niihin kuluihin sanoa. Sähköä meillä vie suhteessa eniten kesällä veden lämmittäminen. Kesällä kun ei viitsi koko taloa puilla paahtaa pelkän veden takia. Joskus olemme katkaisseet heinäkuuksi veden lämmön pois ja käyttäneen pihasaunaa ja sen vesisäiliötä, mutta toisaalta se ei ole fiksua, ettei saa vesisäiliössä kasvamaan legionellaa. Iso osa sähkölaskustamme on siirtomaksua ja muuta kuin itse sähköä. Sähkösopimuksena meillä on vihreä vaihtoehto emmekä ole kilpailuttaneet sopimustamme, koska haluamme pitää sen vihreänä. Ihan tarkkoja sähkölaskuja minulla ei tässä nyt ole koska laskut tulee nykyisin e-laskuina ja vanhojen selaaminen maksaa, enkä pihinä nyt ala sitä tätä varten selvittämään. Mittaristakin sen näkisi, mutta täytyy todeta, etten osannut siitä katsoa vuoden kulutusta. Jotain numeroita siinä näytöllä pyöri... Viime vuosina sähkön kulutuksemme on vaihdellut vajaasta 8000:sta 10000:n kWh:n. Riippuu ihan talvesta, pitääkö laittaa paljon sähköpattereita lisälämmöksi vai ei. Viime vuonna luulen kulutuksen olleen kenties jossain 9000 kieppeillä koska olimme paljon kotona ja kotona ollessa tulee käyttäneeksi kaikenlaista elektroniikkaa viihdykkeeksi.
Vedestä. Meillä ei ole vesimaksua. Vettä nostaa sähköpumppu, joten sen kulutus on oikeastaan sähkölaskussa. Veden kulutukseen en osaa sanoa, muuta kuin, että meillä ei huuhdella vessaa vedellä. Astian- ja pyykinpesukone käy ainakin kerran päivässä. Yksi perheen jäsen peseytyy kerran päivässä, yksi joka toinen tai kolmas päivä, kolme henkilöä kaksi tai kolme kertaa viikossa ja tarvittaessa.
Jätevettä käy loka-auto tyhjentämässä kaksi kertaa vuodessa. Se on sellainen yrittäjä joka ei ole laskuttanut pariin vuoteen, joten en tiedä... Mulla ei kantti kestäis pyytää sitä enää. Mutta miehen mielestä se ei ole meidän ongelma.
Kiinteistövero on noin 140 euroa vuodessa.
Roska-auto käy 6 viikon välein ja kesällä kerran kuussa ja silloin jaamme kustannuksia naapureiden kanssa. Roska-autolle maksamme noin 60 euroa vuodessa. Joku kunnallinen maksukin taisi olla. Sitä en muista.
Nuohous kerran vuodessa hiukan alle satasen.
Satunnaisia sähkö- ja putkimiespalveluita tulee vuosittain.
Ja lainaa pitää tietysti maksaa pois joka kuussa, mutta se on aika henkilökohtainen juttu, enkä tiedä haluammeko sitä julkisesti kertoa.
Tiedämme asumiskustannuksemme tosi pieniksi ja se on yksi tosi hyvä syy olla muuttamatta pois. Laskinkohan oikein... nyt nukkumaan, että jaksaa mennä huomenna töihin tenaamaan niitä kuluja varten.
↧
Kirjatarjous
Jos et vielä omista, mutta haluaisit omistaa Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut- kirjaa, niin nyt saisit sen alesta Hyvinvoinnin tavaratalosta kympillä. Plus postikulut tietysti.
Kympilla näyttäisi lahtevän myös William Davisin Eroon vehnästä. Jota voisin ehkä harkita. Tuo syötäväksi kasvatetut minulla on. Sain kerran joululahjaksi.Muitakin hyviä tarjouksia sivuilla oli jos kiinnostaa.
Kympilla näyttäisi lahtevän myös William Davisin Eroon vehnästä. Jota voisin ehkä harkita. Tuo syötäväksi kasvatetut minulla on. Sain kerran joululahjaksi.Muitakin hyviä tarjouksia sivuilla oli jos kiinnostaa.
↧
↧
Vaatteita nuukaillen
Meillä on vaatteita ihan liikaa. Jokaisella perheenjäsenellä. Siitäkin huolimatta, että emme ihan hirveästi harrasta shoppailua. Kirppisostoksiakin teen nykyisin vähemmän kuin ennen juurikin siksi, että tiedostan rättejä olevan jo kaapit pullollaan. Kotona emme kovin välitä miltä vaatteemme näyttävät. Kunhan pysyvät päällä, ovat mukavan tuntuisia ja sen verran puhtaita, että ne ovat vielä mukavan tuntuisia. Vaatteemme eivät tuoksu pesuaineilta, eikä huuhteluaineilta, koska emme käytä sellaisia. Tai no kyllä jotain pesuainetta on pakko käyttää, mutta se ei saa tuoksua eikä aiheuttaa ihottuaa. Olen tässä viimeaikoina törmännyt sellaiseen ilmiöön, että ihmisten kodit haisevat pesuaineilta ja luulen hajun tulevan pääsääntöisesti pyykinpesusta. Anteeksi, että käytän sanaa haju, mutta minusta tuoksut ovat miellyttäviä, mutta monissa lapsiperheissä ei tuoksu miellyttävälle vaan haisee ja jopa maistuu pesuaineet. Usein kotiin lähtiessä todella maistuu suussakin se. Tästä älköön kukaan pahastuko, en vaan voi sille mitään, että olen tullut todella tuoksuyliherkäksi. Luultavasti näiden perheiden mielestä meillä haisee, mutta olkoon ihan oikein sanoa niinkin päin. Ihmiset vouhkaavat tosi paljon siitä, mitä syövät ja lapsilleen syöttävät. Minusta olisi aika alkaa vouhkaamaan siitä millä me itseämme, vaatteitamme ja kotiamme pesemme ja tuoksutamme. En usko, että siinäkään ollaan ihan terveillä jäljillä. Ja se kaikki kemikaali päätyy lopulta vesiin.
Mutta siis vaatteista oli aikomukseni kirjoittaa. Minusta olisi mukava välillä ommella tai muuten tehdä vaatteita itselle ja lapsille, mutta eipä siinäkään ole järkeä, jos vaatteita on ennestään paljon. Me saamme paljon toisten entisiä vaatteita ja niitä myös käytämme. Joskus ne eivät käy ihan sellaisenaan, joten muokkaan niitä. Minä myös korjaan rikkinäiset vaatteet, vaikka sekin on aika järjetöntä puuhaa kun hyviäkin olisi kaapissa. Mutta silti. Korjaaminen ja loppuun käyttäminen on minusta kunniakasta. Ei saa heittää hukkaan. Jos joku hyvä vaate jää sillä aikaa pieneksi, sen voi sitten antaa kiertoon ja antaa hyvän mielen jollekin.
Tässä joitain kuvia viimeaikojen vaateprojekteistani:
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
Mutta siis vaatteista oli aikomukseni kirjoittaa. Minusta olisi mukava välillä ommella tai muuten tehdä vaatteita itselle ja lapsille, mutta eipä siinäkään ole järkeä, jos vaatteita on ennestään paljon. Me saamme paljon toisten entisiä vaatteita ja niitä myös käytämme. Joskus ne eivät käy ihan sellaisenaan, joten muokkaan niitä. Minä myös korjaan rikkinäiset vaatteet, vaikka sekin on aika järjetöntä puuhaa kun hyviäkin olisi kaapissa. Mutta silti. Korjaaminen ja loppuun käyttäminen on minusta kunniakasta. Ei saa heittää hukkaan. Jos joku hyvä vaate jää sillä aikaa pieneksi, sen voi sitten antaa kiertoon ja antaa hyvän mielen jollekin.
Tässä joitain kuvia viimeaikojen vaateprojekteistani:
Tytölle "villahousut" (ei ole villaa), vanhasta neuletakistani. Lapsen housut on maailman helpoimmat tehdä aikuisen paidan hihoista. Näihin piti ottaa vähän yläosaan myös neuletakin alahelmaa. Oli itselle, jotenkin jo päällekäymätön ja kamalan nyppyyntynyt. Näihin ei tarvinnut edes kuminauhaa vyötäröön. Itselle haaveilen samantapaisia, mutta sopivan iso villapaita edelleen hakusessa.
Poikien vanha huppari, josta oli vetskari rikki. Vaihdoin vetoketjun ja muutin tyttöjen takiksi. Kukkanen on vanhoista farkuista, jotka olivat yhdessä vaatekassissa, jonka sain. Harmi, että farkuissa oli joku vika. Leikkasin siitä kukkaset kuitenkin talteen.
Minulla on ollut ainakin 6 vuotta Gudrun Sjödenin tunika, jota olen käyttänyt aina vaan. Sitä ei kuitenkaan enää ilkeä käyttää julkisesti, vaikka se onkin maailman mukavin vaate päällä ja istuu täydellisesti. Tein sen mallilla kaksi tunikaa. Materiaalina retromekko ja -hame, jotka olivat väärän kokoiset minulle.
Ostin nettikirppikseltä hiukan liian pienen mekkopaidan. Levensin sitä laittamalla takasaumoihin kiilat. Kiilojen kangas ihanasta pitkästä hameesta, jonka olen ostanut 17-vuotiaana luokkaretkeltä Saksasta. En ole muistosyistä saanut heitettyä hametta pois. Nyt sille tuli käyttöä. Loppukangas vielä jemmassa. Rusetit on sellaista nauhaa, jota on paitojen sisällä uutuuttaan. Helpottaako ne ripustusta tai jotain?
Nämä on vanhempaa tuotantoa, mutta käytössä. Olen neulonut villasukat kotona asuessani eli olen ollut yläasteelainen/lukiolainen. Sukat olivat varreltaan hieman eriparia kuten kynsikkäiden raidoista huomaat. Langat oli viimeiset villoilla vaihdetut Pirtin kehräämön villalangat, joita kotoa vaihdettiin kun lampaat laitettiin pois. Sukat olivat ihan huopuneet ja lopulta paikkauksista huolimatta aivan rikki. Otin varret talteen ja tein kynsikkäät. Sisällä olevat sormikkaat eriparia, muttei haittaa.
Ihan uudesta (tarjous)langasta tehty selänlämmitin. On sellainen leveä vyö. Auttaa kylmillä ilmoilla ristiselkäjumia vastaan.
Eilen ja tänään huovutin ja muotoilin angorakaninvillapohjalliset. Ovat rumat. Toivottavasti toimivat kumppareissani. Joudun ehkä liimaamaan kiinni.
Kahdesta kanin taljasta vapaasti ommetu luolamiesliivi lapselle. Voiko tätä laittaa lapsen päälle, saamatta paheksuntaa? Ei olla kokeiltu vielä.
↧
Nuukailuompelua
Nyt mulla ei ole laittaa kuvia, mutta tulinpahan joutessani höpisemään. Tänään taas vähän harrastin ompelua. Eilen siivosin vaatekomeroa ja sieltä löytyi vielä pari vauvan lakanaa ja yksi rikkinäinen normaalikokoinen lakana, jossa oli iso reikä keskellä.
Olisin voinut laittaa pikkulakanat kiertoonkin, mutta päätin tuunata niistä uuden lakanan kuopukselle. Vaikka lakanat olivat aivan erilaiset väreiltä ja kuvioilta niin minä ompelin ne yhteen ja vähän kavensin toisen lakanan reunaa, että kokonaisuudesta tuli tasainen. Meillä on tuollaisia kaksivärisiä lakanoita jo aika monta. On tainnut kaikki liian pienet tullut yhdisteltyä isommiksi. Aluslakanathan ei kestä ihan älyttömän monia vuosia, joten aina niille on tarvetta ja lapsista on vaan ihan hauskaa, että ne on vähän kirjavia. Eikä se sauma keskellä haittaa, siitä ei tule niin paksua, että se unta haittaisi. Mun äiti harrasti tätä ihan samaa lakanan tuunailua aikanaan. Muistan, että hän myös avasi pienistä lasten pussilakanoista saumat auki ja päärmäsi sitten reunat. Niistä tuli sitten aluslakanoita isompaan sänkyyn kun kasvoimme.
Sen hajonneen lakanan korjasin. Katkaisin lakanan kahtia niin, että lakanasta lähti noin 30 sentin kaistale pois. Siis se pahimmin repeytynyt kohta. Avasin lakanan reunapäärmeet ja yhdistin pätkät niistä avatuista päistä yhteen. Sitten päärmäsin ne uudet päät. Näin käännettynä vahvempi kangas jää keskelle ja heikommaksi kulunut osa jää lakanan päihin. Lakana yltää edelleen normaalin patjan päälle. Kestää taas aikansa. Siitä rikkinäisestä pätkästä tein muutaman "kestotalouspaperin".
Olisin voinut laittaa pikkulakanat kiertoonkin, mutta päätin tuunata niistä uuden lakanan kuopukselle. Vaikka lakanat olivat aivan erilaiset väreiltä ja kuvioilta niin minä ompelin ne yhteen ja vähän kavensin toisen lakanan reunaa, että kokonaisuudesta tuli tasainen. Meillä on tuollaisia kaksivärisiä lakanoita jo aika monta. On tainnut kaikki liian pienet tullut yhdisteltyä isommiksi. Aluslakanathan ei kestä ihan älyttömän monia vuosia, joten aina niille on tarvetta ja lapsista on vaan ihan hauskaa, että ne on vähän kirjavia. Eikä se sauma keskellä haittaa, siitä ei tule niin paksua, että se unta haittaisi. Mun äiti harrasti tätä ihan samaa lakanan tuunailua aikanaan. Muistan, että hän myös avasi pienistä lasten pussilakanoista saumat auki ja päärmäsi sitten reunat. Niistä tuli sitten aluslakanoita isompaan sänkyyn kun kasvoimme.
Sen hajonneen lakanan korjasin. Katkaisin lakanan kahtia niin, että lakanasta lähti noin 30 sentin kaistale pois. Siis se pahimmin repeytynyt kohta. Avasin lakanan reunapäärmeet ja yhdistin pätkät niistä avatuista päistä yhteen. Sitten päärmäsin ne uudet päät. Näin käännettynä vahvempi kangas jää keskelle ja heikommaksi kulunut osa jää lakanan päihin. Lakana yltää edelleen normaalin patjan päälle. Kestää taas aikansa. Siitä rikkinäisestä pätkästä tein muutaman "kestotalouspaperin".
↧
Löysin uuden verkkokaupan
Kerroin kai joskus kauan sitten, että rekisteröidyin sellaiselle mainostus sivustolle, jonka kautta voi blogissa mainostaa. Pientä korvausta sitten saa, jos joku sitä kautta tekee ostoksia. Monet asioista joita voisin mainostaa, on minulle ihan hömpänpömppää, mutta nyt kävi niinpäin, että tuon mainossivuston kautta löysin uuden luomunettikaupan nimeltä Luomutalli. Kävinkin siellä jo ostoksilla ja toimitus oli tosi nopea. Ja mikä ehkä mukavinta lähetyslistan alareunaan tilauksen pakkaaja oli kynällä kirjoittanut " Ihanaa viikkoa" ja oma etunimi alla! Tällaista persoonallista huomiota en ole vielä mistään nettikaupasta saanut! Ehdottomasti plussaa päivän hyvän mielen eleestä. Tilasin mm. kookosöljyä, jossa minusta oli hinta poikkeuksellisen kohdillaan. Kaupasta saisi tilattua esim. isoja säkkejä erilaisia siemeniä ja kotikosmetiikalle pakkauksia. Pieniä purkkejä ja pipetillisiä pulloja olen kaivannutkin. Täältä saa myös Arctic Warrior tuotteita, joista kirjoitin täällä. Valikoima on laaja, joten aion mennä ostoksille jatkossakin. Nyt on rahatilanne toistaiseksi vielä vähän tiukahko, joten nyt ei pystynyt ihan älyttömästi shoppailemaan. Nyt meni kyllä perinpohjaisesti mainostamiseksi, mutta hyviä juttuja kannattaa mainostaa. En mainostaisi sellaista mihin en usko.
↧
Täällä ollaan...
Sitä mä vaan, että hengissä ollaan. Oon ollut viimeaikoina enempi koukussa muutamaan naamakirjan ryhmään ja on jäänyt nämä blogijutut vähemmälle. Tosin eipä mulla kai mitään ihmeempiä olis ollut kerrottavanakaan. Olen aloittanut taas työt ja osa mun päivistä menee siellä. Vaikka se onkin ennestään tuttua osa-aikaista, huomaan silti sen nyt alussa olevan vähän uuvuttavaa. Tässä kotona olen myös joutunut hiukan näkemään vaivaa, että saisin nuo eläinhmmat vähän helpommiksi. Vaikka joka päivä ei ole työpäivä niin niinä työpäivinä aamut ja illat on aika kiireisiä. Ja siitä huolimatta, että meillä ei talvella edes ole kovin montaa elukkaa. Huomasin kamerasta, että siellä olisi joitain kuvia, joista olen aikonut kirjoittaa täällä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä ensi viikolla kenties. Katsellaan :)
↧
↧
Pieni matkakertomus
En ole viime aikoina liikkunut juuri missään ja vielä vähemmän yksin. Milloin olen viimeksi liikkunut julkisilla kulkuneuvoilla... hmm... en edes muista. Ollaan me lasten kanssa pari kertaa vuodessa käyty bussimatkoilla huvipuistoissa ja vastaavissa. Ne matkat ovat olleet melko vaivattomia, koska yleensä järjestänä on ollut 4H, seurakunta tai jokin muu järjestö. Sen kun on vaan istunut kyytiin ja mennyt muitten perässä. Kaupunkimatkani ulottuvat noihin kahteen lähikaupunkiin, joista toisessa olen tainnut käydä viimeksi... vuosi sitten? Toisessa käymme hiukan useammin, koska siellä on sellaisia pakollisia asiointeja toisinaan ja sukulaisia. Minulle selvisi ihan tässä hiljattain, että busseilla pääsee nykyisin todella edullisesti, jos varaa liput netistä hyvissä ajoin. Samanlaisia tarjouksia lienee myös vr:llä, mutta kun meillä ei mene pätkääkään kiskoa tässä kunnassa niin junalla kulkeminen on jäänyt. Eilen sitten istuin melkein koko päivän linja-autossa. Miksi? Minäpä kerron.
Aina toisinaan saan sähköpostiini kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin; ravintoloiden avajaisiin, kirjan julkistamisiin, tuote-esittelyihin yms. Saan niitä siksi, että kauan aikaa sitten sain viestin joltakin taholta, joka kysyi saako minulle laittaa tun tyylisiä mainoksia ja tiedotteita. Hetken emmin, koska sinne piti ilmoittaa nimet ja osoitteet ja muita tietoja itsestä. Olen tämän blogin kanssa elellyt melko anonyymisti. Jossain kohtaa blogissa on ihan pieni vihje nimestäni. Kuitenkin jahkailun jälkeen päästin, että katsotaan millaisia mainoksia postiin alkaa sadella. Niitä tulee tosi kohtuullisesti ja ne on tosi asiallisia. Kutsut yleensä ohitan joko siksi, että ne ovat kutsuja tilaisuuksiin joista en ole kiinnostunut tai siksi, että tilaiduudet ovat ihan toisella puolella maata. Tällä meidän seudulla ei tunnu olevan koskaan mitään. Yleisimmin tapahtumat ovat Helsingissä. Helsinki ei ole minulle tuttu, vaan lähinnä ahdistavan pelottava kaikkine ratikoineen ja muine ihmeineen. Ja sinne on meiltä liian pitkä. Kalliiksikin olen matkan mieltänyt.
Muutama viikko sitten sain sähköpostiin kutsun Tammesta Olga Temosen Pullakirjan julkaisukahveille. En tiedä, miksi en ohittanut kutsua ja delettänyt sitä niin kuin useimmiten kutsuille käy, vaan kävin selvittämään, miten sinne pääsisi. Kalenteri näytti vapaapäivää. Pieni pikainen selaus Onnibussin ja Matkahuollon sivuilla tuotti matkan hinnaksi 14 euroa edestakaisin. (Yhteen suuntaan matka kestää noin 3 ja puolituntia pikavuorossa.) Kun huomasin jo tilanneeni liputkin, laitoin Tammen postiin viestiä, että tulossa ollaan. Seuraavana aamuna soitin äidille pääseekö hän lapsen vahdiksi ja vielä sekin järjestyi. Minulla oli suunnitelmissa käydä myös Hyötykasviyhdistyksen kaupassa, mutta se suunnitelma kariutui sitten Helsingissä paikan päällä kun tajusin, että minulla on tosi vähän aikaa eikä mitään kykyä hahmottaa kuinka paljon vie aikaa mennä sinne. Ja syödäkin piti. Mutta on mulla kaksi kenkälaatikollista siemeniä eteisen hattuhyllyllä, joten ei kai se sitten haitannut.
En ollut ikinä matkustanut Onnibusilla. Se oli tosi vaivatonta, mutta istuin alakerrassa ja se oli aika ahdistavan matala. Kun vielä ikkunat oli paksun kuran peitossa, tuntui kuin olisi matkustanut luolassa. Ensi kerran aion mennä yläkertaan, josko se olisi vähemmän ahdistava. Olisin tietysti voinut vaihtaa paikka, mutta taisin tajuta sen juuri nyt, että niinkin olisi voinut toimia :D Luin matkalla yhden lehden kannesta kanteen ja minulla oli neule mukana. Neuloin vähän lapasta. Olen harjoitellut angoravillan kehräystä värttinällä ja sen pienen pätkän verran minulla on sitä nyt lapasen raitana. Olin juuri neulomassa raitaa kun huomasin viereisen penkin iäkkään rouvan aivastelevan. Lopetin neulomisen, koska kuvittelin tädin olevan tietysti kaneille allerginen. En halunnut aiheuttaa langallani yhtään pahempaa kohtausta :D
![]()
![]()
![]()
![]()
Aina toisinaan saan sähköpostiini kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin; ravintoloiden avajaisiin, kirjan julkistamisiin, tuote-esittelyihin yms. Saan niitä siksi, että kauan aikaa sitten sain viestin joltakin taholta, joka kysyi saako minulle laittaa tun tyylisiä mainoksia ja tiedotteita. Hetken emmin, koska sinne piti ilmoittaa nimet ja osoitteet ja muita tietoja itsestä. Olen tämän blogin kanssa elellyt melko anonyymisti. Jossain kohtaa blogissa on ihan pieni vihje nimestäni. Kuitenkin jahkailun jälkeen päästin, että katsotaan millaisia mainoksia postiin alkaa sadella. Niitä tulee tosi kohtuullisesti ja ne on tosi asiallisia. Kutsut yleensä ohitan joko siksi, että ne ovat kutsuja tilaisuuksiin joista en ole kiinnostunut tai siksi, että tilaiduudet ovat ihan toisella puolella maata. Tällä meidän seudulla ei tunnu olevan koskaan mitään. Yleisimmin tapahtumat ovat Helsingissä. Helsinki ei ole minulle tuttu, vaan lähinnä ahdistavan pelottava kaikkine ratikoineen ja muine ihmeineen. Ja sinne on meiltä liian pitkä. Kalliiksikin olen matkan mieltänyt.
Muutama viikko sitten sain sähköpostiin kutsun Tammesta Olga Temosen Pullakirjan julkaisukahveille. En tiedä, miksi en ohittanut kutsua ja delettänyt sitä niin kuin useimmiten kutsuille käy, vaan kävin selvittämään, miten sinne pääsisi. Kalenteri näytti vapaapäivää. Pieni pikainen selaus Onnibussin ja Matkahuollon sivuilla tuotti matkan hinnaksi 14 euroa edestakaisin. (Yhteen suuntaan matka kestää noin 3 ja puolituntia pikavuorossa.) Kun huomasin jo tilanneeni liputkin, laitoin Tammen postiin viestiä, että tulossa ollaan. Seuraavana aamuna soitin äidille pääseekö hän lapsen vahdiksi ja vielä sekin järjestyi. Minulla oli suunnitelmissa käydä myös Hyötykasviyhdistyksen kaupassa, mutta se suunnitelma kariutui sitten Helsingissä paikan päällä kun tajusin, että minulla on tosi vähän aikaa eikä mitään kykyä hahmottaa kuinka paljon vie aikaa mennä sinne. Ja syödäkin piti. Mutta on mulla kaksi kenkälaatikollista siemeniä eteisen hattuhyllyllä, joten ei kai se sitten haitannut.
En ollut ikinä matkustanut Onnibusilla. Se oli tosi vaivatonta, mutta istuin alakerrassa ja se oli aika ahdistavan matala. Kun vielä ikkunat oli paksun kuran peitossa, tuntui kuin olisi matkustanut luolassa. Ensi kerran aion mennä yläkertaan, josko se olisi vähemmän ahdistava. Olisin tietysti voinut vaihtaa paikka, mutta taisin tajuta sen juuri nyt, että niinkin olisi voinut toimia :D Luin matkalla yhden lehden kannesta kanteen ja minulla oli neule mukana. Neuloin vähän lapasta. Olen harjoitellut angoravillan kehräystä värttinällä ja sen pienen pätkän verran minulla on sitä nyt lapasen raitana. Olin juuri neulomassa raitaa kun huomasin viereisen penkin iäkkään rouvan aivastelevan. Lopetin neulomisen, koska kuvittelin tädin olevan tietysti kaneille allerginen. En halunnut aiheuttaa langallani yhtään pahempaa kohtausta :D
Perille päästyäni lähinnä vain hortoilin paikasta toiseen selvittäen, missä on paluubussini lähtöpaikka, missä on Tammi ja mistä saan ruokaa. Ja lapset odottavat aina tuliaisia, nekin piti jostain keksiä.
Kaiken haahuilun jälkeen vihdoin löysin ja uskaltauduin sinne kirjan julkaisuun. Kyllä hiukan mietin, että mitähän ihmettä siellä teen. No siis ihan silkka uteiliaisuuttanihan minä sinne tietysti menin. Ja siksi, että oli kun kerran oli kutsuttu, niin tottakai, paikalle vaan :D
Ja kannatti mennä, oli nimittäin äärettömän hyvää pullaa! Ja mukava lämmin tilaisuus. Mieskuorolaulua ja kaikkea. Olga sanoi jotenkin, että ne oli kuin ompeluseurat. Minulla on oikeasti sellainen työ, että käyn lähes viikottain ompeluseuroissa ja vissiin sen takia oli lopulta ihan kotoinen olo :D Lopuksi sain jutella intiaanisokeri miehen kanssa. Hänellä paljon huikeita sokerijuttuja. Tapasin myös blogimaailmasta tutun Tessan. Minä tunnistin hänet, mutta hän ei tietenkään minua, koska en olen koskaan nimeäni tai kuvaani julkaissut. Oli hauska jutella hetken aikaa tipuista ja kanoista ja sellaisesta tärkeästä. Lähtiessä vieraat saivat intiaanisokeria ja Sunspeltin jauhoja mukaansa. Niin ja tuli sieltä tulaisiksi se Pullakijakin omistuskirjoituksella kotiin. Olga ja perheensä vaikuttivat juuri niin aidoilta ja lämpimiltä kuin millaisen vaikutelman olen heistä saanut mediassa.
Löysin ihan helposti Kamppiin oikealle bussilaiturille ja hetken ehdin huokaista helpotusta bussiterminaalin penkillä. Ajattelin jo, että päivän kohokohdat oli jo käsitelty ja kohta saisin nukkua autossa. Aika pian huomasin kuitenkin, että samalle bussille on tulossa tuttu henkilö, jonka kanssa olemme olleet työkavereita vuosia sitten. Näin myös hänen tyttärensä, johon olin myös tutustunut. Kohtaaminen oli lämmin ja merkityksellinen. Se oli kuin järjestetty niin, että tapaamme. Emme olleet nähneet vuosiin, koska asumme eri paikkakunilla. En sitten nukkunutkaan bussissa vaan juttua riitti koko reiluksi kolmeksi tunniksi. Maailma on toisinaan niin pieni. Kotiin päästyä olin kyllä aika sippi.
Ja löysin minä lapsille ne tuliaisetkin. Pojille jättikokoiset pyyhekumit ja Tammen kirjakaupasta uusimman Risto Räppääjän. Olemme lukeneet monta kuukautta joka ilta yhdessä Risto räppääjiä. Pussillisen tikkareita kaikille yhteiseksi ja Sipulille toin minikokoiset ostoskärryt. Minä itse en voi vastustaa minijuttuja ja nyt minulla on hyvä syy ostaa niitä toisinaan. Äsken ihmettelin, minne kärryt ovat joutuneet. Kurkkasin peiton alle ja siellähän ne oli unikaverina kainalossa :D Ja minä kun aamulla sanoin, ettei niitä voi viedä päiväkotiin, koska ei niitä voi pitää unikaverina.
Oli hauska irtiotto arjesta. Jäi monta hyvää muistoa. Aamulla työpaikan kahvipöydässä kerroin, missä kävin. Ensimmäinen kysymys oli tietysti, että miten sinut sellaiseen on kutsuttu. Ja taisin vahingossa nyt tulla ulos kaapista tämän blogini kanssa :D Ainakin muutama ihminen lisää tietää. Jäin ihan miettimään, miksen kerro tutuille. Kai siihen osittain liittyy sellaista häpeän tunnetta. Koulussa aineiden lukeminen ääneen oli ihan tuskaa. Oli jotenkin kiusallista, että toiset tiesi mitä kirjoitin. Liittyy huonoon itsetuntoon. Osittain se liittyy siihen, että ajattelen, ettei saa pitää itsestään sen suurempaa ääntä eikä olla esillä. Ei saa luulla olevansa joku. En tiedä onko se kasvatuksessa vai olenko ihan itse ajatuksen itselleni kehitellyt. Nyt olen kuitenkin saanut paljon rohleutta ja kyynärpäitä. Viime vuosi teki ihmeitä. Olen koonnut itseni. Mä oon ihan hyvä näin. Olen ottanut myös rätvänäuutetta joka aamu. Tein sitä Henriette Kressin lääkeyrttikurssilla ja sen pitäsi antaa kyynärpäitä ja rohkeuden sanoa ei. Olen oppinut sanomaan myös kyllä tarvittaessa.
Että sellainen matkakuvaus. Siitä kirjasta myöhemmin lisää. Luulen, että lapset saa joku päivä pullaa. Esikoinen kysyi muuten aamulla: "No söitkö sä äiti siellä Helsingissä pullaa?"
(mun on pakko mennä nukkumaan, palaan myöhemmin korjaamaan kirjoitusvirheet...)
↧
Pullaa
Mä edellisessä postauksessa kerroin reissustani Olga Temosen Pullakirjan jullkareihin ja taisin mainita, että palaan kirjaan myöhemmin vielä.
Kirjalle tuli käyttöä heti parin päivän päästä, kun meille tuli vieraita. Tiesin kyllä, että ovat tulossa ja olin aikeissa leipoa jotain. Leipomista aloitellessa tajusin, ettei minulla ole munia. En useinkaan osta munia, koska saamme 7-10 munaa viikossa omasta takaa. Nyt olin kuitenkin edellisenä päivänä paistanut kaikki munat perheelle perunoiden kyytipojaksi iltaruualle. Enkä ollut kyllä käynyt kaupassakaan munaostoksilla, kun minulla oli sellainen outo tilanne, että olinkin yllättäin puolitoista kuukautta ilman tuloja. Sellainen epäonninen sattumien summa.
Eipä hätää, sen verran olin jo Pullakirjaan tutustunut, että tajusin yhden peruspullataikinan ohjeen olevan aivan munaton ja maidoton. Sillä pohjalla sitten tein mustikkapiirakkaa vieraille. Ja tosi hyvää tuli.
Olgan pullakirja oli tosi positiivinen yllätys. Hauska nähdä, miten moneksi pulla taipuu. Meillä oli kotona aina pullaa. Joka päivä let'vehnästä. Äidin arkipulla oli sellaista melko sokeritonta, melkein vehnäleipää enemmän. Isä söi sitä voin kanssa. Tosinaan pisti vielä makkaraa päälle :D Itse en ollut lapsena tai nuorena ollenkaan pullan ystävä. Enkä muidenkaan makeiden. Edes letuista en tykännyt. Jotenkin kummassa aikuisena maku on muuttunut.
Pullakirjasta löytyy myös gluteenittoman pullan ohje. Ehdottomasti täytyy kokeilla sitäkin. Tuttavapiirissäkin keliakia on yleistynyt huimasti. Olen vähän selaillut kirjaa nimeltä Eroon vehnästä ja kyllä vaikuttaisi siltä, että nykyinen valkoinen vehnä on pilalle jalostunut ja tekee terveydelle paljon haittaa. Joku aika sitten lainasin myös kirjastosta kirjan leivän historiasta. Se oli aika uusi teos ja harmikseni nyt huomaan, etten muista sen tekijää tai nimeä. Viljaleivonnaiset ovat kuuluneet ihmisten arkeen ja juhlaan jo useamman tuhat vuotta. Alkuviljat olisivat todella mielenkiintoisia aihe perehtyä.
Pullakirjassa on esillä speltti. Olen käyttänyt sitä aika satunnaisesti lähinä sämpylöihin, joita teen usein. Hyvinvoinnin tavaratalon sivuilta bongasin Sunspeltin kampanjan, jossa on tarjouksessa tuotepaketti, joka sisältää Kari Kaipaisen kirjan speltistä. Jos minulla olisi pelto, kasvattaisin alkuviljaa :)
↧
Hiihtolomailua
Otsikko on hieman harhaanjohtava sikäli, että kukaan meistä ei ole hiihtänyt tällä viikolla. Ja hangetkin alkava olla aika kehnot. Käytiin lasten kanssa pari päivää sitten Kuopion museossa katselemassa eläimiä ja mammutti teki ainakin kahteen nuorimpaan suuren vaikutuksen. Muuten ollaan lorvailtu kotosalla. Minäkin olen pitänyt melkein koko viikon vapaata.
Aika tavallisia kotijuttuja on tullut puuhailtua. On pesty pyykkiä, tehty ruokaa, ruokittu eläimiä, sotkettu ja siivottu. Viikon päätteeksi olisi tarkoitus juhlia 3 vuotta täyttävää kuopusta, joten luvassa on vielä siiivoamista ja leipomista.
Kevään tuloonkin on varauduttu hieman. Olen kylvänyt paprikat, tomaatit ja joitain muita kasveja. Osa on jo taimella. Yhtenä päivänä satokaudet kohtasivat, sillä aamupäivällä kyvin seuravaavaa satokautta varten tomaatteja ja iltapäivällä säilöin hilloksi viimeisen viime kesän kurpitsan kellarista. Suosittelen lämpimästi kasvattamaan jotain kestävää talvikurpitsalajiketta, sillä niistä voi olla iloa pitkään.
Jotain uuttakin on tekeillä. Olen saanut yhdeltä ystävältä jauhomatoja. Ne on nyt parisen viikkoa kasvaneet ja ovat yhä hengissä. Luulen, että onnistun kasvattamaan niitä kanoille ja viiriäisille ruuaksi. Jännää. En nyt jaksa niiden kasvatuksessa ohjeistaa sen enempää mm. täältä ja täältä löytyy lisää tietoa. Laitan kuvia sitten kun olen hiukan varmempi ja perehtyneempi aiheeseen. Toistaiseksi vaikuttaa helpolta.
↧
Köyhyyttä ja rahattomuutta kirjoissa
Viime vuonna päätin jäädä töistä hoitovapaalle kotiin ja se tarkoitti väistämättä pieniä tuloja. Kenties pienituloisuuden takia päädyin lukemaan muutamia kirjoja aiheesta. Itse en mieltänyt eloani köyhäksi, koska olin tilanteessa vapaaehtoisesti ja kuitenkin pärjäsimme ihan kohtuullisen mukavasti. Ja mieshän toki kävi koko vuoden töissä. Jos olisi tullut lomautus tai työttömyys, olisimme oikeasti tipahtaneet vararikon partaalle. Oikeasti köyhyyttä käsittelee Susanna Alakoski kirjassaan Köyhän lokakuu ja Mathias Rosenlund Vaskivuorentie 20:ssä. Kummastakin kirjasta jäi aika toivoton olo. Oikeassa köyhyydessä ei ole mitään kivaa. Se voi lamaannuttaa ihmisen. Köyhyys voi periytyä ja lapsuuden köyhyys jättää traumoja ja kipeyttä, vaikka siitä onnistuisi pyristelemään ylös. Vaikka viime vuoden vaatimattomuus oli vapaaehtoista ja tieten hankittu, huomasin silti, että vähävaraisuus vaatii itseluottamusta. Voi olla vaikea sanoa julkisesti, että nyt ei ole varaa. Minulla ei ole rahaa. Ajoittain vastavirtaan kulkeminen todella vaatii kanttia. Olen taipuvainen muutenkin ajattelemaan, että olen vähän huonompi kuin muut ja pitää ihan pyristellä sitä vastaan, ettei käy pönkittämään egoaan tavaralla, vaatteilla ja muulla ulkoisella. Luulen, että kokemus opetti ymmärtämään köyhyyttä jollain tasolla. Tiedän tunteen kun kaupassa pitää laskea kilohintoja ja senttejä. Jännittää kassalla riittääkö raha, laskinko ostoksia tehdessä hinnat mielessäni oikein. Tai kun laskujen pino kasvaa kasvamistaan ja tietää, että niiden maksamisen jälkeen ei voikaan käydä kaupassa ennen seuraavaa tiliä. Kun katselee komeroita sillä silmällä, että mitähän täältä menisi kaupaksi nettikirppiksellä.
![]()
![]()
![]()
![]()
Sain viime vuonna arvostelukappaleen Laura Honkasalon kirjasta Nuukaillen. Tykkään lueskella tämän tyyppisiä kirjoja, missä on arjen pieniä niksejä. Mutta tämä oli kyllä enempi elämäntapa nuukailua, köyhäilyä ja sen sortin hifistelyä. Oikeassa köyhyydessä elävää saattaisi ärsyttää koko kirja.
Viime aikoina minua on kiehtonut rahattomuus ja hiukan yhteiskunnan ulkopuolella eläminen. Tai ehkä enemmänkin talousjärjestelmän ulkopuolella eläminen. Tänä aamuna sain luettua loppuun Mark Boylen Moneyless Manin. (ei tietääkseni ole suomennettu) Mark eli vuoden kokonaan ilman rahaa. Ei rahapalkkaa, ei asumiskuluja, ei puhelinlaskua, ei rahalla ostettua ruokaa. Hän mm. dyykkasi, keräili villivihanneksia, vaihtoi työpanokseen viljaa, pyöräili, käveli, asui asuntovaunussa, jonka sai ilmaiseksi jne. Mielenkiintoinen kirja ja kokeilu. Minusta on hyvä, että on ihmisiä, jotka kyseenalaistavat itsestään selvyyksiä ja vallitsevia rakenteita. Kaikki eivät toki voisi perustaa ruokaansa dyykkaukseen, koska homma ei vaan toimisi niin. Mark liputti kovasti yhteisöllisyyden ja jakamisen puolesta. Hän myös perusti ajatuksiaan permakulttuuriin.
Huomasin, että pian on suomeksi ilmestymässä tällainen kirja. Suomalainen kirjoittaja on elänyt 4 vuotta rahatta. Pitääpä lukea tämäkin kun ehtii.
Mikä minua nyt innostaa perehtymään elämään ilman rahaa tai vähällä rahalla. Ekologisuus. Pieni palkkani. Ja se, että välillä on vaikea uskoa taloussysteemiin. Tulee turvallisempi olo, kun tietää keinoja selviytyä tiukassa tilanteessa. Omavaraisuuden lisääminen on minun pyrkimykseni. Aikani tässä kotosalla on ilmaista. Itse tekemällä ei aina tarvitse rahaa. Ja kannattaa etsiä ystäviksi samanmielisiä ihmisiä, joiden kanssa voi käydä vaihtokauppaa ilman rahaa. Toisaalta käyn kyllä ihan ilomielin töissäkin ja maksan veroni, koska niitä käytetään yhteisen hyvinvoinnin eteen. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Jos kukaan ei maksaisi veroja lapsemme eivät olisi koulussa ja sairaana en pääsisi terveyskeskukseen melkein ilmaiseksi. Joissain keskusteluissa ihmiset haaveilevat jäävänsä kotiin viljelemään omavaraisesti ilman tuloja ja käytännössä tulot ovat sitten erilaisia yhteiskunnan tukia. Minusta sekään ei ole automaattisesti oikea ratkaisu. Kuka ne tuet sitten maksaa. Työssä käynnissä ja ansaitsemisessa pitäisi olla enemmän joustavuutta. Asiat on monimutkaisia ja monitahoisia. Yhteiskunta on monimutkainen. Raha-asiat on monimutkaisia.
Aamulla tosiaan luin loppuun Mark Boylen kirjan ja sen viime lehdillä oli kerrottu kaksi tapausta, joissa ihmisiä oli kuollut aleryntäyksessä toisten jalkoihin. Parisataa vuotta sitten kotikyläni kirkossa tallautui useita ihmisiä kuoliaaksi, koska tulipalo (tai huhu siitä?) aihetti pakokauhun ja ryntäyksen oville. Ennen tulipalo sai aikaan tälläista, nykyään ihmiset tallovat toisensa tavaroiden takia alessa!
Iltapäivällä kävin kirjan julkaisutilaisuudessa, jossa kirjailija luki pätkän, missä ihmiset jonottavat halpojen tuotteiden takia megamyymälän avajaisiin. Tuli mieleen tuo aamulla lukemani. Hassu pieni arjen aasin silta. Kirjailijan lukiessa jännitin, montako kuolee kun ostoskeskuksen ovet aukeaa. Vastausta en kerro, tai ehkä kukaan ei kuollutkaan.
Tämän kirjan julkkareissa kävin.
Kirja on puolessa välissä ja taidanpa mennä nyt sitä lukemaan täkin alle. Saatanpa kertoa siitä arvioni jonnai kesänä.
↧
↧
Luin pieniä sanakaritekoja
Kerroin viimeksi käyneeni kirjan julkkareissa. Kyseessä on Satu Piispa-Hakalan esikoisteos Pieniä sankaritekoja. En nyt ihan yhdellä istumalla sitä lukenut, kahdella ehkä. Mä en ole mikään kirja-arvostelija, ihan tavallinen lukija vaan, joka lukee kaikenlaista iltaisin ennen nukahtamista ja ruokapöydässä, etenkin aamupalalla. (Ruokapöydässä lukeminen saa puolison kiehumaan, mutta silläkin uhallla...) Niinpä en oikein osaa arvioda olennaisia asioita.
Kirja oli tosi sujuvasti ja nopeasti luettu. Luulen, että se johtui osittain siitä, että se oli oman kielistä. Olen kirjailijan kanssa jollain tavalla samaa maata. Paavo Pesusienen erästä repliikkiä lainatakseni ollaan vähän niinkuin saman puun terhoja. Kirjassa oli muun muassa käytetty murteemme kauneinta ja ytimekkäintä sanaa "äet". Minullakin on äet. Lapsillani ei taida olla. Niillä on mammukka, vaikka se oikeasti tarkoittaa vaimoa. Hämmennyin kovasti sanasta kylkeinen. Minä en tiennyt, että sitä käyttää muutkin. Että se on oikeasti sana. Meillä päin kaikissa ulkorakennuksissa tuntuu olevan kylkeinen. Sellainen viistokattoinen lisäjatke. Meilläkin on yksi kylkeinen. Saunanliiteri, jossa kanat, vuohi ja lammas asuvat.
Kirjan päähenkilö on Anna, joka omilla teoillaan ja valinnoillaan yrittää muuttaa maailmaa paremmaksi. Osa teoista on kertakaikkiaan järjettömän äärimmäisiä. Tunnistin törmänneeni joihinkin Annan kaltaisiin tyyppeihin joissain nettiryhmissä. Mutta Anna on kyllä ihan omaa luokkaansa. Kirjassa on paljon henkilöitä, jotka nivoutuivat eri tavoin Annan elämään. Menin yhdessä kohtaa sekaisin kenestä on kyse. Kirja jäi kesken keskeltä lukua, kun piti toimittaa jotain lapsen asiaa. Kun palasin lukemaan, en enää muistanut mikä henkilö oli kyseessä. Piti palata hiukan taaksepäin.
Joissain kohtaa samaistuin Annaan, koska kenties jotkut omat pienet valinnat ovat oikeastaan hiukan päättömiä. Mutta ehdottomasti eniten samaistuin Leilan äitiin. Hän kuoli ja kuolinpesästä löytyi kaikki säästettynä. Toivottavasti sama ei kohtaa aikanaan minun jälkikasvuani. Siinäpähän miettivät, miksi äidillä oli jemmassa parituhatta oivariinipurkkia ja paritoomia hillopurkin kansia.
Suosittelen lukemaan, jos tällainen ekoiluaihe kiinnostaa. Kirja ei todentotta ole ryppyotsainen, vaikka vakavaa aihetta sivuaakin. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkuuko tarina. Loppu antaa siihen kyllä mahdollisuuden.
Kirja oli tosi sujuvasti ja nopeasti luettu. Luulen, että se johtui osittain siitä, että se oli oman kielistä. Olen kirjailijan kanssa jollain tavalla samaa maata. Paavo Pesusienen erästä repliikkiä lainatakseni ollaan vähän niinkuin saman puun terhoja. Kirjassa oli muun muassa käytetty murteemme kauneinta ja ytimekkäintä sanaa "äet". Minullakin on äet. Lapsillani ei taida olla. Niillä on mammukka, vaikka se oikeasti tarkoittaa vaimoa. Hämmennyin kovasti sanasta kylkeinen. Minä en tiennyt, että sitä käyttää muutkin. Että se on oikeasti sana. Meillä päin kaikissa ulkorakennuksissa tuntuu olevan kylkeinen. Sellainen viistokattoinen lisäjatke. Meilläkin on yksi kylkeinen. Saunanliiteri, jossa kanat, vuohi ja lammas asuvat.
Kirjan päähenkilö on Anna, joka omilla teoillaan ja valinnoillaan yrittää muuttaa maailmaa paremmaksi. Osa teoista on kertakaikkiaan järjettömän äärimmäisiä. Tunnistin törmänneeni joihinkin Annan kaltaisiin tyyppeihin joissain nettiryhmissä. Mutta Anna on kyllä ihan omaa luokkaansa. Kirjassa on paljon henkilöitä, jotka nivoutuivat eri tavoin Annan elämään. Menin yhdessä kohtaa sekaisin kenestä on kyse. Kirja jäi kesken keskeltä lukua, kun piti toimittaa jotain lapsen asiaa. Kun palasin lukemaan, en enää muistanut mikä henkilö oli kyseessä. Piti palata hiukan taaksepäin.
Joissain kohtaa samaistuin Annaan, koska kenties jotkut omat pienet valinnat ovat oikeastaan hiukan päättömiä. Mutta ehdottomasti eniten samaistuin Leilan äitiin. Hän kuoli ja kuolinpesästä löytyi kaikki säästettynä. Toivottavasti sama ei kohtaa aikanaan minun jälkikasvuani. Siinäpähän miettivät, miksi äidillä oli jemmassa parituhatta oivariinipurkkia ja paritoomia hillopurkin kansia.
Suosittelen lukemaan, jos tällainen ekoiluaihe kiinnostaa. Kirja ei todentotta ole ryppyotsainen, vaikka vakavaa aihetta sivuaakin. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkuuko tarina. Loppu antaa siihen kyllä mahdollisuuden.
↧
Arvonta! Voita lippu Kevätmessuille
Minulla on ollut kai yhden kerran ollut arvonta blogissani. Nyt sain arvottavaksi kaksi lippua Kevätmessuille Helsingin messukeskukseen 26.-29.3.2015. Yhden lipun arvo on 18 €. Lipulla pääseen oikeastaan viiteen eri tapahtumaan: Kevät puutarha, OmaKoti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka&Luomu. Jätä kommentti, jos haluat osallistua arvontaan. Osallistu 15.3. mennessä, että ehdin arpoa ja ajoissa postittaa liput. Kommenttiin voit kirjoittaa mielipiteesi kannattaisiko minun arpoa liput yhdessä vai erikseen. Eli olisiko voittajia yksi vai kaksi? Enemmän ääniä saanut vaihtoehto ratkaisee.
Kevätmessuista voit lukea täältä.
Kevätmessuista voit lukea täältä.
↧
Omistajat kirjoittavat historian
Olen kaiketi tullut vanhaksi, koska olen alkanut miettiä sukupolvia ennen itseäni. Enkä ole ainut ikäluokkani ihminen, joka sitä on suvussa käynyt ihmettelemään. Toisen puolen suvusta olen aika hyvin perillä. Toisen puolen en taas niinkään. Se suku, josta on hyvin tiedossa niin henkilöt kuin kotipaikatkin, on sellainen, joka on pysynyt melkolailla paikoillaan ja itse omistanut tiluksensa. Sen puolen suku asuu edelleen aikalailla niillä samoilla paikoilla kuin vuosisata sittenkin. Tottakai monet suvun jäsenistä ovat muuttaneet työn perässä kaupunkeihin, mutta yllättävää kyllä, niillä vanhoilla kotipaikoilla asuu edelleen saman suvun edustajat. Olin ehkä teini-ikäinen kun eräältä vanhalta kantapaikalta löytyi asiakirjoja, joiden avulla suvun erään haaran historiassa päästiin aina 1700-luvulle saakka. Kenties niitä tietoja ei edes löytyisi enää muualta sillä, joku muisti paikkakunnan kirkkoherran viraston palaneen jossakin vaiheessa. En tiedä, emme ole koskaan siellä tai maakunta-arkistossa käyneet kyselemässä. Alueesta, josta tämän puolen ihmiset ovat kotoisin, on tehty myös hyvin kattava historian kirja, josta löytyy mm. isovanhempieni, heidän vanhempiensa ja sisarustensa kuvia 1900-luvun alkupuolelta. Ihmiset eivät kenties olleet mitään erityisen rikkaita, mutta he varmasti tulivat ihan mukavasti omana aikanaan toimeen omavaraistalouksissaan. Heillä meni hyvin mielestäni myös siksi, että heillä oli itsellä talot ja maat. Heitä ei kukaan omistanut ja käskenyt.
Minä en ole kotoisin paikkakunnalta, josta tuo edellämainittu toisen vanhempani suku on kotoisin. Olen omalla paikkakunnalla ainakin varmuudella tiettävästi 5. polven paikkakuntalainen. Olen kotoisin kunnan toiselta reunalta, mutta mielestäni hauska sattuma on se, että olen muuttanut kohtuullisen lähelle paikkaa, jossa esi-isiäni on asunut torppareina. Isoisäni ja hänen isänsä ovat siellä syntyneet ja ilmeisesti isoisoisä on sinne muuttanut joskus 1800-luvun alkupuolella. Kun muutimme tänne kylälle, saimme kyläseuralta lahjaksi kylän historian kirjan. Siinä on kerrottu alueesta, alueen ihmisistä ja taloista. Myös sen ison talon hisroriaa on käsitelty, jonka torppareita esi-isäni olivat. Torpistakin oli tietoa melko paljon. Paitsi siitä torpasta, josta sukuni on kotoisin. Toki siitä on paljon aikaa ja ilmeisesti paikka jäi asumattomaksi esi-isieni muutettua pois, mutta silti jäin miettimään, miksi mitään mainintaa ei ole. Se henkilö, joka on aiheesta kirjoittanut, on suuren tilan vanha emäntä. Jotenkin heti mietin, että liittyykö mainitsemattomuuteen joku salaisuus vai onko vain nähty tarpeettomaksi mainita jotain paikkaa, missä ei ole ollut asutusta vuosikymmeniin. Ehkä ihmiset vain unohtuvat vuosikymmenten kuluessa. Suvun perimätieto kertoo, että torpasta tuli häätö. Isäntä särki vielä ikkunatkin, ettei perhe pystyisi palaamaan torppaansa, koska ikkunaton mökki talvella on tietysti asumiskelvoton. Sitä perimätieto ei kerro, miksi häätö tuli. Jotain tietoa perheen muuttovuodesta toiseen paikkaan on, mutta se ei ihan täsmää esimerkiksi niihin vuosiin, milloin torpparius lakkautettiin ja torppia sai lunastaa itselleen. Perhe muutti toisen tilan torppareiksi samassa kunnassa.
Viime viikolla keskustelin erään vähän kauemman sukulaisen kanssa eräästä esiäidistä. Sukulainen oli löytänyt asiakirjan, jossa esiäidin ammatiksi ja titteliksi oli merkitty "loinen". Yksi sukuhaarani, josta polveudun on siis loisia. Loiseksi saattoi nainen päätyä jäätyään leskeksi. Tämä esiäiti lapsineen oli asunut loisena, joissain isommissa taloissa. Loisena sai katon pään päälle työtä vastaan.
Jos minulla olisi aikaa, tutkisin juuriani enemmän. Etenkin näitä juuria, jotka ovat tässä kotipitäjässä. Samaistun jotenkin enemmän tähän sukuun täällä. Vaikka ehkä tiedänkin siitä vähän vähemmän. Luulen olevani hiukan enemmän luonteeltani samankaltainen täkäläisten kanssa. Johtuneeko enemmän geeneistä vai paikkakunnasta, en tiedä.
Sen asian olen tähän mennessä huomannut, että kirjallista historiaa kirjoittavat hyväosaiset ja ne, jotka omistavat. Parempi osaiset kenties muutenkin tietävät paremmin juurensa. Huonompi osaisilla menee energia niin paljolti selviytymiseen, että sillä tiedolla kuka on ja mistä on kotoisin, ei niinkään ole väliä. Sitä ei jaksa ajatella. Tai siihen liittyy jotain kipukohtia, joita ei kestä ajatella. Tai,, jos on jäänyt pienenä orvoksi, ei ole ketään keltä kysyä, ei ketään joka kertoisi suvun tarinan. Molemmilla puolilla on kyllä paljon kertomuksia ja tarinoita ihmisistä. Ja molemmissa on puhuttu paljon. Mutta väittäisin, että tällä tämän paikkakunnan suvulla on aivan omaleimainen kertomisen kulttuuri. Suvussa on ihan erityisiä tarinankertojia ja huumori on omaleimaista. Lapsille hupsuttelu on tärkeää. Tarinoita värittää myös vahvasti unet ja ennen vanhaan tapahtuneet erikoiset hiukan yliluonnolliset tapaukset. Jos vain olisin kirjoittanut niitä ylös. Kaikki tuollainen pitäisi laittaa muistiin, ei niitä muuten muista.
P.S. muista arvonta!
Minä en ole kotoisin paikkakunnalta, josta tuo edellämainittu toisen vanhempani suku on kotoisin. Olen omalla paikkakunnalla ainakin varmuudella tiettävästi 5. polven paikkakuntalainen. Olen kotoisin kunnan toiselta reunalta, mutta mielestäni hauska sattuma on se, että olen muuttanut kohtuullisen lähelle paikkaa, jossa esi-isiäni on asunut torppareina. Isoisäni ja hänen isänsä ovat siellä syntyneet ja ilmeisesti isoisoisä on sinne muuttanut joskus 1800-luvun alkupuolella. Kun muutimme tänne kylälle, saimme kyläseuralta lahjaksi kylän historian kirjan. Siinä on kerrottu alueesta, alueen ihmisistä ja taloista. Myös sen ison talon hisroriaa on käsitelty, jonka torppareita esi-isäni olivat. Torpistakin oli tietoa melko paljon. Paitsi siitä torpasta, josta sukuni on kotoisin. Toki siitä on paljon aikaa ja ilmeisesti paikka jäi asumattomaksi esi-isieni muutettua pois, mutta silti jäin miettimään, miksi mitään mainintaa ei ole. Se henkilö, joka on aiheesta kirjoittanut, on suuren tilan vanha emäntä. Jotenkin heti mietin, että liittyykö mainitsemattomuuteen joku salaisuus vai onko vain nähty tarpeettomaksi mainita jotain paikkaa, missä ei ole ollut asutusta vuosikymmeniin. Ehkä ihmiset vain unohtuvat vuosikymmenten kuluessa. Suvun perimätieto kertoo, että torpasta tuli häätö. Isäntä särki vielä ikkunatkin, ettei perhe pystyisi palaamaan torppaansa, koska ikkunaton mökki talvella on tietysti asumiskelvoton. Sitä perimätieto ei kerro, miksi häätö tuli. Jotain tietoa perheen muuttovuodesta toiseen paikkaan on, mutta se ei ihan täsmää esimerkiksi niihin vuosiin, milloin torpparius lakkautettiin ja torppia sai lunastaa itselleen. Perhe muutti toisen tilan torppareiksi samassa kunnassa.
Viime viikolla keskustelin erään vähän kauemman sukulaisen kanssa eräästä esiäidistä. Sukulainen oli löytänyt asiakirjan, jossa esiäidin ammatiksi ja titteliksi oli merkitty "loinen". Yksi sukuhaarani, josta polveudun on siis loisia. Loiseksi saattoi nainen päätyä jäätyään leskeksi. Tämä esiäiti lapsineen oli asunut loisena, joissain isommissa taloissa. Loisena sai katon pään päälle työtä vastaan.
Jos minulla olisi aikaa, tutkisin juuriani enemmän. Etenkin näitä juuria, jotka ovat tässä kotipitäjässä. Samaistun jotenkin enemmän tähän sukuun täällä. Vaikka ehkä tiedänkin siitä vähän vähemmän. Luulen olevani hiukan enemmän luonteeltani samankaltainen täkäläisten kanssa. Johtuneeko enemmän geeneistä vai paikkakunnasta, en tiedä.
Sen asian olen tähän mennessä huomannut, että kirjallista historiaa kirjoittavat hyväosaiset ja ne, jotka omistavat. Parempi osaiset kenties muutenkin tietävät paremmin juurensa. Huonompi osaisilla menee energia niin paljolti selviytymiseen, että sillä tiedolla kuka on ja mistä on kotoisin, ei niinkään ole väliä. Sitä ei jaksa ajatella. Tai siihen liittyy jotain kipukohtia, joita ei kestä ajatella. Tai,, jos on jäänyt pienenä orvoksi, ei ole ketään keltä kysyä, ei ketään joka kertoisi suvun tarinan. Molemmilla puolilla on kyllä paljon kertomuksia ja tarinoita ihmisistä. Ja molemmissa on puhuttu paljon. Mutta väittäisin, että tällä tämän paikkakunnan suvulla on aivan omaleimainen kertomisen kulttuuri. Suvussa on ihan erityisiä tarinankertojia ja huumori on omaleimaista. Lapsille hupsuttelu on tärkeää. Tarinoita värittää myös vahvasti unet ja ennen vanhaan tapahtuneet erikoiset hiukan yliluonnolliset tapaukset. Jos vain olisin kirjoittanut niitä ylös. Kaikki tuollainen pitäisi laittaa muistiin, ei niitä muuten muista.
P.S. muista arvonta!
↧
Kevättä pukkaa
Tällaisen kävin kuvaamassa alapihalla. Olisikohan talvehtinut nuppuineen, mutta kuitenkin olin hiukan hämmästynyt. Minusta kevät on vähän turhan aikaisessa. Pessimisti pään sisälläni sanoi, että huono vuosi tulee kun kevät on näin ajoissa. Menneinä vuosisatoina kun on ollut pahoja kato- ja nälkävuosia, on kevät tullut tavattoman aikaisin. Usein ihmiset ehtivät tehdä kevät työnsä valmiiksi ja sitten tulikin lumet ja pakkaset kesäkuussa. No, toivotaan, ettei tässä ole siitä kyse. Mutta kyllä säät ovat nykyään outoja. Vanhat ihmiset sanovat, etteivät vanhat merkit enää pidäkään paikkaansa. Ainakaan säiden kohdalla. Mene ja tiedä.
Itse olen kevätjuttuja lähinnä aloittanut laittamalla tomaatit ja paprikat tulemaan sekä vähän joitain muitakin. Nyt minulla olisi kiire koulia niitä, mutta päivät hujahtavat ohitse, enkä saa niille mitään tehtyä. Työpaivien jälkeen en jotenkin jaksa ja vapaapäivinä on ollut muuta. Eilen siirtelin kaneja eri häkkeihin ja huomenna aion tehdä ruisleipää. Mutta jos siinä leivänteon lomassa. Olen joskus kertonutkin, että käyn töissä 50%:sesti. Eli on minulla noita vapaapäiviä ihan reilusti. Olen huomannut, että jos täytyy jotain erityistä saada aikaiseksi, pitää se merkata kalenteriin niin kuin kaikki "työtyötkin". Nyt kalenteriani täyttää myös toinen työ. Käyn kerran viikossa pakkaamassa elintarvikkeita. Vaikuttaa mukavalta. Toisessa työssä puhun ja olen ihmisten kanssa ja toisessakin tietysti olen tekemisissä ihmisten kanssa, mutta ei ole pakko puhua mitään. Eikä siellä oikein voikaan rupatella.
Kuten aina keväällä, minua alkaa jotenkin turhauttaa tämä oma elämä. Siltä osin, että en oikein mahdu tähän tontilleni. Pihaa ja maata on liian vähän, että voisin toteuttaa tätä omavaraisuutta mielestäni kunnolla. Elämäni on pattitilanne. Mies ei halua muuttaa, eikä lapsetkaan. Ovat jo sen verran isoja, että heillä on mielipiteitä. Ajoittain olen lopettanut haaveilun. Olen päättänyt tyytyä osaani, koska perhe menee haaveen edelle. Ehkä joskus voisi ostaa tonttiin lisää maata. Tosin, en uskalla kysyä, kun ei naapurit myy kuitenkaan. Tai niin olen itselleni uskotellut. Kysymällähän se selviäisi, vaan kun on jotenkin estynyt kysymästä. Naapurit on ihan huippu mukavia, enkä haluaisi tökeröillä kysymyksillä välejä pilata. Hiukan olen alkanut haaveilla, että tekisimme vintille yhden asuinkerroksen lisää. Kun emme kerran tästä mihinkään muuta. Olen miettinyt, miten sitä lähistöllä olevaa metsäpalstaa, kuinka sitä voisi hyödyntää näissä omissa haaveissa. Miehen näkemys on pitää se talousmetsänä, johon vaan rakennetaan pieni varastomökki. Yhtenä yönä näin unta, että ostin ruukkimyllyn ja tiiliä ja rupesin muuraamaan itselleni navettaa kanoille ja lampaille. Muistan miettineeni unessa, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla :D Totuus lienee toinen. Mutta yritän keksiä pattitilanteeseeni luovia ratkaisuja.
Kävin muuten kuuntelemassa ja kurkkimassa kahta mehiläispesääni ja molemmat ovat hengissä! Nyt kun vaan osaisin toimia oikein niiden kanssa. Minulla olisi vähän nikkaroitavaa myös niiden kanssa. Pitää varmaankin varata joku päivä kalenteriin mehiläisnikkaroinnille. Nyt tuntuu näiden kotitöiden osalta melko leppoisalta, mutta kevään edetessä hommat vaan lisääntyy. Ehkä hyvä niin, koska jos kalenterini on täynnä jo tämän tontin kanssa, miten ikinä ehtisin hoitaa isompia tiluksia.
P.S Vielä ehdit osallistua arvontaan. Ihmeekseni sain bloggaajapassin kevätmessuille ja siinä ohessa sain kaksi lippua messuille arvottavaksi. Taisin jopa löytää kalenterista päivän, jolloin mennä messuille. Hiukan piti jotain perua, mutta päätin sinnikkäästi yrittää mennä paikalle. Bussiliputkin on jo tilattu. Olen nyt niin kovin innostunut tästä bussimatkailusta, kun se on niin edullistakin.
↧
↧
Testissä Dove-shampoo ja -hoitoaine.
Sain buzzattavaksi Doven Oxygen & Moisture shampoon ja hoitoaineen. Sarja on suunnattu erityisesti hennoille skandinaavisille hiuslaaduille antamaan tuuheutta. Olen kiinnostunut shampoista, koska en oikein voi käyttää niistä mitään. Olen löytänyt yhden ainoan, jota ihoni sietää ja joskus teen shampoota itse. Hoitoaineen käytön olen lopettanut, koska ne aiheuttavat samoja oireita kuin shampootkin. Myös suurin osa kosteusvoiteista, deodoranteista ja muista kosmeettisista aineista aiheuttavat allergiaa ja ihottumaa. Myös apteekista ostetut ja allergiamerkityt sekä luontaiskosmetiikka. Joten voit kuvitella kuinka minulle kävi näiden tuotteiden kanssa. Niin, ihottumani niskassa ja vasemmassa kädessä kukkivat oikein iloisen kirkkaan punaisina ja kuumottavina jo ensi käytön jälkeen. Olen totutellut myös lähestulkoon täyteen tuoksuttomuuteen, joten myös tuotteiden tuoksu tuntui nenääni oudolta. Tuoksu näissä on minusta sellainen, mikä mielletään ehkä raikkaan veden ja puhtauden tuoksuksi. Joten tuoksuja käyttäville tämä olisi kai aika mieto. Tuoksu kävi myös lasten nenään. Seuraavana aamuna esikoinen sanoi, että äiti haisee oudolta. Hän on myös allerginen kuten minä ja tuoksuille herkkä. Häneltä lähtee sormenpäistä nahkat, jos käyttää melkein mitä tahansa nestesaippuaa. Myös koulun saippuasta, jossa on allergiamerkki. Pistää miettimään kemikaaleja nämä kokemukset. Voisin ehkä mennä testauttamaan kaikki aineet joille olen herkkä tai allerginen, mutta maksaneeko vaivaa. Pääsee helpommalla kun käyttää mahdollisimman vähän mitään. Mitä suppeampi ja kansantajuisempi ainesosaluettelo sen parempi.
Näillä kyseisillä aineilla pesin hiukseni kuitenkin kaksi kertaa. Ensin käytin ensin molempia tuotteita ja kenties jonkinlaista pöyheyttä hiuksissa oli jota ei normaalisti ole. Toisen kerran käytin itselleni tuttuun tapaan pelkkää shampoota ja tulos oli jollakin lailla kehno. Kuivuttuaan hiukset eivät asettuneet oikein mitenkään kivasti. Nämä sarjat selvästi suunnitellaan siten, että tarvitaan kaksi ainetta, että saadaan myytyä kaksi ainetta. Normaalishamppoollani hiukset jäävät joskus latvoista hiukan kuivahkoiksi ja jos se häiritsee saatan latvoihin laittaa hiukan kookos- tai avokadoöljyä. Useimmiten en kuitenkaan laita mitään.
Eipä tullut kovin kaksinen arvio, mutta pitää olla rehellinen.
Jos joku haluaa nämä purkit voin antaa. Itse en voi käyttää. En ala postittaa, joten jollekin oikeassa elämässä tutulle antaisin mielelläni
↧
Puhdistuslento
Olin tiiraillut mehiläispesiä jo aiemmin. Todennut molempien olevan elossa, mutta hangella ei ollut vielä silloin jälkiä puhdistuslennosta.
Eilen kaksi lasta oli pihalla leikkimässä ja äkkiä toinen kiiruhti sisälle huutaen, ettei voi olla enää ulkona kun siellä on ihan hirveästi ampiaisia. Arvasin heti, mistä on kyse.
Puhdistuslennollahan ne. Lapset siirtyivät toiselle puolelle pihaa leikkimään ja kaikki oli taas hyvin. Muutama kuva otettiin ja nuorimmainen kävi ihmettelemässä mehiläisen kakkaa lumessa kanssani.
↧
Kevätmessu-arvonta suoritettu
Kaikki 26 osallistuvaa nimimerkkiä menossa arvontakassiin.
Artisokka arpoo.
Voittaja pnda! Oon niin iloinen, että voittaja oot just sä! Kaksi lippua lähtee postiin :)
↧